Viipurin linna on yksi Suomen historian tunnetuimmista ja merkittävimmistä linnoituksista. Se on seissyt Karjalan kannaksen portilla yli 700 vuotta, todistaen valtakuntien rajakiistoja, kaupan kukoistusta ja kulttuurien kohtaamista.

Vuonna 1972 tapahtunut Zavidovo-vuoto on yksi Suomen lähihistorian merkittävimmistä mutta yllättävän vähän tunnetuista poliittisista skandaaleista. Se paljasti, kuinka herkkä tasapaino vallitsi Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa kylmän sodan aikana – ja kuinka sisäpolitiikka ja ulkopolitiikka kietoutuivat toisiinsa.

Syksy tulee aina. Se ei kysy lupaa, ei tee numeroa itsestään. Se vain saapuu—hiljaa, kuin vanha ystävä, joka tietää ettei tarvitse selitellä. Ja sitten se menee. Jättää jälkeensä kosteita lehtiä, harmaita aamuja ja sen oudon kaihon, joka ei ole surua mutta ei iloakaan.

Kun Sten Suvio (1911–1988) astui kehään Berliinin olympialaisissa vuonna 1936, hän oli sekä nyrkkeilijä, että suomalaisen sisun ruumiillistuma, Viipurin kasvatti, jonka vasen käsi – myöhemmin sodassa haavoittunut – iski tiensä historian kirjoihin.

Sukuni naiset eivät olleet sotilaita, mutta he olivat taistelijoita. He pukeutuivat harmaaseen, eivät asein vaan sydämin, ja astuivat esiin silloin, kun isänmaa tarvitsi heitä eniten.

Viipuri. Nimi, joka sykkii monen suomalaisen sydämessä kuin hiljainen muisto menneestä. Kaupunki, joka oli portti Karjalaan, kulttuurin kehto ja sotien myllerryksessä menetetty helmi. Vaikka kartta ei enää tunnusta Viipuria osaksi Suomea, sen tarina elää – kenties vahvemmin kuin koskaan.