Neuvostoliittolaiset pakkotyöleirit vuosina 1917-1933

Kuuluisa pakkotyöleiri Neuvostoliitossa oli Solovkin-saarella, joka oli 1 / 50:stä vankileireistä
Neuvostoliitossa vuosina 1917-1933. Toki vankileirejä Neuvostoliitossa oli Josef Stalinin
kuolemaan saakka aina vuoteen 1953 asti. Vangit saapuivat leirille höyrylaivalla, jossa monet
viettivät jopa yli 20 vuotta elämästään. Monet myös kuolivat noilla leireillä pääsemättä sieltä
koskaan poissa, tai näkemättä koskaan enää omaisiaan.


Vangit, jotka joutuivat noille leireille olivat lähinnä akateemisia tai poliittisia vankeja, jotka olivat
jonkin sortin vallankumoustaistelijoita silloista politiikkaa vastaan Neuvostoliitossa.


Vartijoina noilla leireillä oli itsekin entisiä vankeja. Meno oli myös senmukaista, sillä niissä ei ollut
minkäänlaista ihmisarvoa vangeilla, joka sinne oli joutunut. Leireillä oli aivan omat säännöt,
joissa vanki joutui unohtamaan omat oikeutensa. Naisvangeista tehtiin seksiorjia.


Bolsevikit käyttivät julmaa väkivaltaa vankeja kohtaan. Tseka Neuvostoliiton salainen poliisi vahti
ettei Neuvostoliitossa ole vastamielenosoituksia eikä ylipäätään mielenosoitukset saanut olla
silloista hallitusta vastaan.

Vankeja teloitettiin ja jotkut laitettiin ns. uudelleen koulutusleiriin eli pakkotyöhön.


Bolsevikit saivat ohjeet Lev Trotskilta, josta sanottiin että hän oli silloisen puna-armeijan
merkittävä luoja. Trotski määräsi Bolsevikien hävittämään jopa kirkot sekä viedä munkit
pakkotyöleireille.


Olosuhteet leireillä oli karuja. Osa vangeista teki metsätöitä pelkissä alusvaatteissa
talvipakkasilla.


Pakkotyöleireistä annettiin julkisuuteen mairitteleva kuvaus silloisten lehtien palstoilla.
Rautateiden varsille laitettiin kosmetiikkaa. Noille leireille menevät luulivat niillä olevan hyvät
olosuhteet. Tapa muistutti natsisaksan käyttämiä kosmeettisia tekoja toisenmaailman sodan
aikaan Saksassa ja Puolassa.


Ihmiset koittivat viestiä muulle maailmalle noista pakkotyöleireistä lukemalla vaikkapa lehteä
väärinpäin julkisilla paikoilla ja että kaikki oli vain probakandaa hallituksen taholta.


Siperiassa on yksi vankileiri, jonne menee tie. Tie on toistatuhatta kilometriä pitkä. Sitä
kutsutaan luiden tieksi, jota tehdessä kuoli yli miljoona vankia. 1 ruumis / metri.


Maxim korki kirjailija silloisessa Neuvostoliitossa viesti muulle maailmalle, että tuolla leirillä oli
kaikki hyvin.


Suomesta noille vankileireille joutui toisenmaailman sodan aikana toistatuhatta ihmistä. Noista
n. 40 % kuoli tuolle leirille.


Lähde: Best Documentary filmi
Kirjoittanut: Tuula Huovinen

Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Saab‑tehtaan suomalainen aalto – 1970‑luvun teollinen siirtolaisuus

Saab‑tehtaan suomalainen aalto on selkeä ja vaikuttava artikkeli 1970‑luvun suuresta suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsiin. Teksti avaa, miten tuhannet suomalaiset lähtivät Trollhättanin ja Göteborgin teollisuusvyöhykkeelle rakentamaan Ruotsin autoteollisuuden menestystä — ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Tien päällä eläneet – kulkurien unohtunut Suomi

Suomen maaseudulla eli vielä 1900‑luvun puoliväliin saakka joukko ihmisiä, joiden elämä kulki teiden, metsien ja kylien hengessä. Heitä kutsuttiin kulkureiksi – ei pahansuovasti, vaan kuvaamaan ihmisiä, joiden koti oli siellä missä pimeä kohtasi kulkijan. Kulkuri ei ollut rikollinen eikä vaeltelija vailla tarkoitusta. Hän oli osa maaseudun arkea, osa kylien historiaa, osa sitä hiljaista historiaa, joka ei päätynyt kirjoihin mutta jäi ihmisten mieliin.

Artikkeli: “Tässä auttoi Herra – Olli Seppäsen kertomuksia sota-ajan ihmeistä”

Suomen sotahistoria on täynnä kovia taisteluita, raskaita menetyksiä ja kylmää selviytymistä. Mutta sen rinnalla kulkee toinen tarina – kertomus hetkistä, joissa tapahtui jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä taktiikalla, säätilalla tai sotilaallisella onnella. Lentäjä ja luennoitsija Olli Seppänen on koonnut näitä muistoja ohjelmassaan “Tässä auttoi Herra”, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa Jumalan suojelus tuntui koskettavan rintamaa.

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.