Kuolemanjärvi osa Kannasta

Kuolemanjärven varhaishistoria
Alueen varhaishistoriaan kuuluvat muinaiset suomalais-ugrilaiset heimot, jotka asuivat Karjalankannaksella jo ennen historiallista aikaa. Arkeologiset löydöt osoittavat, että alueella on ollut asutusta ainakin 2000 vuoden ajan.
Keskiajalla alue kuului Novgorodin tasavaltaan, joka hallitsi suurta osaa nykyisestä Luoteis-Venäjästä ja Karjalasta. Novgorodin vaikutus näkyy alueen kulttuurissa ja paikannimissä. Myöhemmin alue joutui osaksi Ruotsin valtakuntaa osana Pähkinäsaaren rauhaa vuonna 1323.
Karjalankannas oli strategisesti tärkeä alue Ruotsin ja Venäjän välillä. Alueen hallinnasta käytiin useita sotia, ja se vaihtoi omistajaa useaan otteeseen. Suuri Pohjan sota (1700–1721) päättyi Uudenkaupungin rauhaan, jonka seurauksena alue siirtyi Venäjälle. Venäjän keisarikunta kehitti aluetta sotilaallisesti ja alueelle alkoi muuttaa venäläisiä uudisasukkaita.
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Karjalankannas, mukaan lukien Kuolemajärvi, oli osa Suomea. Alueen kehitys jatkui, ja se oli tärkeää metsä- ja maatalousaluetta. Myös kalataloutta harjoitettiin. Talvisota (1939–1940) ja jatkosota (1941–1944) johtivat kuitenkin alueen menetykseen Neuvostoliitolle. Talvisodan aikana Kuolemajärvi oli taisteluiden näyttämönä. Se oli osa Mannerheiminlinjaa talvisodan aikana 1939-40. Sen evakko väestö asutettiin jatkosodan jälkeen Turun ympäristökuntiin.
Neuvostoliitto vaati alueita sisällissodan aikaan vuonna 1917 itselleen, jonka Suomen valtio torppasi. Samoin kävi myös vuonna 1937, mutta silloinkaan Neuvostoliitto ei onnistunut vaatimuksissaan.
Kuolemanjärven nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1559 kirkon kirjoissa.
Pitäjän nimen oletetaan usein virheellisesti liittyvän Mikael Agricolan kuolemaan. Agricola kuoli Kuolemajärven Kyrönniemessä 15. huhtikuuta 1557 palatessaan Moskovasta rauhanneuvotteluista. Järven ja paikkakunnan nimi juontaa kuitenkin varhaisemmilta ajoilta.
Alueella tehtiin kivi- ja rautakautisia esinelöydöksiä arkeologi Sakari Pälsin johdolla ennen toistamaailman sotaa.
Nykyisin Kuolemajärvi/Smolensk on osa Venäjän Leningradin aluetta. Alue on edelleen maaseutumaista ja harvaan asuttua. Monet suomalaiset haluaisivat vierailla alueella tutustumassa esi-isiensä kotiseutuihin ja paikalliseen historiaan, mutta tällähetkellä se ei ole mahdollista Ukrainan tilanteen vuoksi
Kuolemajärven historia on monimutkainen ja monivaiheinen, ja se kuvastaa laajemmin Karjalankannaksen koko alueen historiallisia tapahtumia ja kulttuurimuutoksia.
Itse Kuolemajärvi-nimestä on useita teorioita, mutta sen tarkkaa alkuperää ei ole täysin varmistettu. Nimi saattaisi viitata järven ominaisuuksiin tai tapahtumiin sen ympäristössä. Esimerkiksi järvi on voinut olla erityisen vaarallinen tai vaikeakulkuinen, mikä on saattanut johtaa siihen, että paikalliset antoivat sille nimen, joka viittaa kuolemaan tai vaarallisuuteen. Sanotaan, että Järvi vaatii joka vuosi yhden kuoleman tapauksen. Historialliset tapahtumat voivat olla myös syy nimen taustalla kuten taisteluista tai onnettomuuksista, joissa on ollut paljon uhreja. Kuolemajärvi on voinut saada nimensä esimerkiksi taistelupaikkana, jossa monet menettivät henkensä.
Niin tai näin nimi on kuitenkin säilynyt vuosisatojen ajan ja tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan alueen menneisyyteen.
Lähteet: Wikipedia, Kuolemanjärvisäätiö.
Kuva: Kuvituskuva
Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Saab‑tehtaan suomalainen aalto – 1970‑luvun teollinen siirtolaisuus

Saab‑tehtaan suomalainen aalto on selkeä ja vaikuttava artikkeli 1970‑luvun suuresta suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsiin. Teksti avaa, miten tuhannet suomalaiset lähtivät Trollhättanin ja Göteborgin teollisuusvyöhykkeelle rakentamaan Ruotsin autoteollisuuden menestystä — ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Tien päällä eläneet – kulkurien unohtunut Suomi

Suomen maaseudulla eli vielä 1900‑luvun puoliväliin saakka joukko ihmisiä, joiden elämä kulki teiden, metsien ja kylien hengessä. Heitä kutsuttiin kulkureiksi – ei pahansuovasti, vaan kuvaamaan ihmisiä, joiden koti oli siellä missä pimeä kohtasi kulkijan. Kulkuri ei ollut rikollinen eikä vaeltelija vailla tarkoitusta. Hän oli osa maaseudun arkea, osa kylien historiaa, osa sitä hiljaista historiaa, joka ei päätynyt kirjoihin mutta jäi ihmisten mieliin.

Artikkeli: “Tässä auttoi Herra – Olli Seppäsen kertomuksia sota-ajan ihmeistä”

Suomen sotahistoria on täynnä kovia taisteluita, raskaita menetyksiä ja kylmää selviytymistä. Mutta sen rinnalla kulkee toinen tarina – kertomus hetkistä, joissa tapahtui jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä taktiikalla, säätilalla tai sotilaallisella onnella. Lentäjä ja luennoitsija Olli Seppänen on koonnut näitä muistoja ohjelmassaan “Tässä auttoi Herra”, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa Jumalan suojelus tuntui koskettavan rintamaa.

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.