Tikkakosken mannekiini

Tikkakosken mannekiini sanonnan keksi huumorintajustaan tunnettu alikersantti Viljam Pylkäs.
Sanonta viittaa taitavaan konepistooli ampujaan. Toki se mielestäni viittaa myös senajan huumoriin, joka oli aivan toista luokkaa kuin tänä päivänä. Oy Tikkakoski Ab valmisti suomi konepistoolia vuosina 1931-1953 kaikenkaikkiaan 80 000 kpl.
Lahti suunnitteli tämän kuuluisan aseen Saksalaisen Bergmann MP-18 konepistoolin pohjalta.
Valmistus Lisenssit tämä massasulku toiminen konepistooli sai Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä. Ase oli kevyt, tehokkaampi ja varmempi, kuin edeltäjänsä. Ase ei ollut paras ryhmä-aseena. Ase toimi parhaiten taitavien ja taistelu tilanteissa itsenäisesti toimivien miesten käytössä.
Suomen rinnalla taistellut Saksa tilasi kaiken kaikkiaan 3000kpl oman armeijansa käyttöön Suomi konepistoolia. Vakoilijoitakin tällä aseella oli. Vilho Pentikäinen, joka oli suomalainen upseeri toimitti mm. suomi konepistooli aseen piirrokset Neuvostoliittoon. Kun maa alkoi polttamaan Pentikäisen jalkojen alla. Mies loikkasi Neuvostoliittoon, jossa hän loi vielä menestyksekkään sotilas-ja tiedustelu-uran. Neuvostoliittoon miehen jäljet päättyvätkin.
Neuvostoliitto alkoi valmistamaan sotien aikana PPSH-41 konepistoolia, josta sanotaan, että tuo malli olisi suomi konepistoolin kopio. Neuvostoliitto valmisti 5 miljoonaa PPSH-41 mallia. Malli oli vain yksinkertaisempi, kuin Suomi konepistooli, mutta ulkonäöllisesti samantyylinen. Lempinimi oli Babasha. Suomen armeija käytti suomi konepistoolia aina tuonne 1990-luvulle saakka. Tikkakosken mannekiini käsitettä ei tunnettu yleisesti jatkosodan aikana, vaan se vakinaistui 1954 Väinö Linnan teoksen Tuntematon sotilas teoksen myötä.
Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Saab‑tehtaan suomalainen aalto – 1970‑luvun teollinen siirtolaisuus

Saab‑tehtaan suomalainen aalto on selkeä ja vaikuttava artikkeli 1970‑luvun suuresta suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsiin. Teksti avaa, miten tuhannet suomalaiset lähtivät Trollhättanin ja Göteborgin teollisuusvyöhykkeelle rakentamaan Ruotsin autoteollisuuden menestystä — ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Tien päällä eläneet – kulkurien unohtunut Suomi

Suomen maaseudulla eli vielä 1900‑luvun puoliväliin saakka joukko ihmisiä, joiden elämä kulki teiden, metsien ja kylien hengessä. Heitä kutsuttiin kulkureiksi – ei pahansuovasti, vaan kuvaamaan ihmisiä, joiden koti oli siellä missä pimeä kohtasi kulkijan. Kulkuri ei ollut rikollinen eikä vaeltelija vailla tarkoitusta. Hän oli osa maaseudun arkea, osa kylien historiaa, osa sitä hiljaista historiaa, joka ei päätynyt kirjoihin mutta jäi ihmisten mieliin.

Artikkeli: “Tässä auttoi Herra – Olli Seppäsen kertomuksia sota-ajan ihmeistä”

Suomen sotahistoria on täynnä kovia taisteluita, raskaita menetyksiä ja kylmää selviytymistä. Mutta sen rinnalla kulkee toinen tarina – kertomus hetkistä, joissa tapahtui jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä taktiikalla, säätilalla tai sotilaallisella onnella. Lentäjä ja luennoitsija Olli Seppänen on koonnut näitä muistoja ohjelmassaan “Tässä auttoi Herra”, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa Jumalan suojelus tuntui koskettavan rintamaa.

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.