Hiljaisen viikon sanoma

Mikäpä sen parempi, kuin puhua hieman alkavan viikon kunniaksi, hiljaisen viikon sanomaa. Hiljainen viikko kuuluu kristillisen kirkon piiriin, joka on ikivanha tapa.
Jerusalemissa sitä vietettiin jo 300-luvulla. Kristikunnan perinteessä hiljaisen viikon vietto tuli hieman myöhemmin mukaan. Hiljaisen viikon aikana kristikunta seuraa Jeesuksen kärsimyshistorian tapahtumia. Jumalanpalveluksissa saarnataan katkelmia Luukkaan, Johanneksen ja Matteuksen evankeliumeista.
Nykyisin suosittuja kärsimysnäytelmiä ovat Via Dolorosa tai Via Crusis näytelmät. Näissä esitetään Jeesuksen kärsimystien tapahtumia. Myös ristintien rukoushetkistä on tullut suosittuja nykyään. Niissä pysähdytään rukoilemaan ja mietiskelemään Kristuksen kärsimystien vaiheita esittävien kuvien ääreen.

Tuula Huovinen

Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Saab‑tehtaan suomalainen aalto – 1970‑luvun teollinen siirtolaisuus

Saab‑tehtaan suomalainen aalto on selkeä ja vaikuttava artikkeli 1970‑luvun suuresta suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsiin. Teksti avaa, miten tuhannet suomalaiset lähtivät Trollhättanin ja Göteborgin teollisuusvyöhykkeelle rakentamaan Ruotsin autoteollisuuden menestystä — ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Tien päällä eläneet – kulkurien unohtunut Suomi

Suomen maaseudulla eli vielä 1900‑luvun puoliväliin saakka joukko ihmisiä, joiden elämä kulki teiden, metsien ja kylien hengessä. Heitä kutsuttiin kulkureiksi – ei pahansuovasti, vaan kuvaamaan ihmisiä, joiden koti oli siellä missä pimeä kohtasi kulkijan. Kulkuri ei ollut rikollinen eikä vaeltelija vailla tarkoitusta. Hän oli osa maaseudun arkea, osa kylien historiaa, osa sitä hiljaista historiaa, joka ei päätynyt kirjoihin mutta jäi ihmisten mieliin.

Artikkeli: “Tässä auttoi Herra – Olli Seppäsen kertomuksia sota-ajan ihmeistä”

Suomen sotahistoria on täynnä kovia taisteluita, raskaita menetyksiä ja kylmää selviytymistä. Mutta sen rinnalla kulkee toinen tarina – kertomus hetkistä, joissa tapahtui jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä taktiikalla, säätilalla tai sotilaallisella onnella. Lentäjä ja luennoitsija Olli Seppänen on koonnut näitä muistoja ohjelmassaan “Tässä auttoi Herra”, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa Jumalan suojelus tuntui koskettavan rintamaa.

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.