Uutistoimisto AFP kertoo Euroopan unionin hyväksyneen aloitteen, joka päättäisi polttomoottorilla toimivien ajoneuvojen myynnin alueella vuoteen 2035 mennessä. LEHTIKUVA/AFP.

EU sopi uudesta pakotepaketista Venäjää vastaan

Paketti sisältää muun muassa laajennettuja tuontikieltoja eri tuotteille, kiellon hintakaton ylittävän venäläisen öljyn meriteitse kuljettamiselle sekä laajempia IT-alan kieltoja.
EU on sopinut uudesta pakotepaketista Venäjää vastaan, kertoo EU:n puheenjohtajamaa Tsekki.
Kahdeksas pakotepaketti tulee vastauksena Venäjän presidentti Vladimir Putinin laittomiin alueliitoksiin, puheenjohtajamaan edustaja Edita Hrda kertoo Twitterissä.
Pakotepaketti käy nyt läpi lopullisen hyväksymiskäsittelyn, jonka jälkeen se julkaistaan. Pakotteet tulevat voimaan torstaina, ellei vastalauseita ilmene.
Pakotepaketin yksityiskohtia ei kerrottu, mutta puheenjohtajamaa kertoo Twitterissä, että paketti sisältää muun muassa laajennettuja tuontikieltoja eri tuotteille, kiellon hintakaton ylittävän venäläisen öljyn meriteitse kuljettamiselle sekä laajempia IT-alan kieltoja.
Lisäksi pakotejärjestelmät laajenevat Hersonin ja Zaporizhzhjan alueille.
Putin allekirjoitti tänään lain, jolla Venäjä liittää laittomasti neljä osittain miehittämäänsä Ukrainan aluetta itseensä.
Uutisoi: Uutisoi: maaseudun tulevaisuus
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

  Antrea

Karjalan kannaksen menetys oli raskas isku Suomelle ja
toisen maailman sodasta on aikaa jo kulunut ja sodan äänet vaienneet
Suomi on jatkanut suhteiden kehittämistä Venäjään ja pyrkinyt edistämään rauhaa ja vakautta alueella.

  Venäjän ja Ukrainan suhteet

Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin tulevaisuus on edelleen epävarma ja monimutkainen. Ja vaikka Putin puhui tammikuussa rauhan neuvotteluista Ukrainan kanssa ja vaikka rauhanomaisen
ratkaisun mahdollisuudet ovat siltäosin olemassa, tilanne voi myös kehittyä edelleen vaikeammaksi.

Amerikan suomalaiset

Amerikka, tuo suurten unelmien maa, jossa ihminen voi rikastua ja saada satumaisen tulevaisuuden. From rags to riches ( ryysyistä rikkauksiin ) niinkuin Amerikkalaiset sanovat.

Käkisalmisäätiö tiedottaa

Käkisalmi-tunnustuspalkinto on perustettu vuonna 2015 suomalaisille yksityishenkilöille, yhteisöille tai järjestöille tunnustukseksi ansiokkaasta työstä käkisalmelaisuuden hyväksi.