Toisen maailmansodan rintamilla oli monia pelättyjä yksiköitä, mutta harva herätti yhtä paljon hämmennystä ja kunnioitusta kuin Neuvostoliiton 588. yöhävittäjärykmentti – saksalaisten nimeämä ”Stalinin yönoidat”. Nimi syntyi siitä hiljaisesta, lähes yliluonnollisesta tavasta, jolla nämä nuoret naislentäjät ilmestyivät pimeydestä, iskivät ja katosivat ennen kuin kukaan ehti nähdä heitä.

Vuosien 1918–1945 aikana Suomi kulki matkan lähes panssarittomasta valtiosta modernin panssarisodan ymmärtäjäksi.

Kesäaika on nykyään arkinen osa suomalaista vuotta, mutta sen historia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ensimmäisen kerran Suomi siirtyi kesäaikaan keskellä toista maailmansotaa, keväällä 1942, kun koko maa eli niukkuuden ja jatkuvan varautumisen aikaa. Kellon siirtäminen tunnilla eteenpäin ei ollut mukavuusratkaisu, vaan osa kansallista selviytymisstrategiaa: valoisia tunteja haluttiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti teollisuudessa, maataloudessa ja liikenteessä.

Kun Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, suomalaiset joukot joutuivat välittömästi tilanteeseen, jossa maasto oli heidän tärkein liittolaisensa.

Kun suomalaiset sotilaat etenivät lumisissa metsissä, kivikkoisilla harjuilla ja soiden halki, heidän tärkein työkalunsa oli kartta. Ja kartan takana oli joukko hiljaisia asiantuntijoita, joiden nimiä ei useinkaan mainita historiankirjoissa: rintaman kartanpiirtäjät.