Koronasta toipuva Trump tekee paluuta normaaliin arkeen

Presidentti Trump vahvistaa viestein, että hän on paranemassa Covid 19:sta.
Valkoisessa talossa puhjenneessa epidemiassa, johon sairastui sekä presidentin puoliso, että lapset, kuin myös lähipiirinsä vähättelee liittolaisineen virusta ja sanoo “maan kääntävän kulman”. Trump järjestää kampanjatapahtumia, vaikka sairaustapaukset lisääntyvät nopeasti erityisesti keskilännessä.
Trumpin neuvonantajat toivovat, että Trump puhuisi viruksesta empaattisemmin, joka tähän mennessä on tappanut 215 000 amerikkalaista sekä tartuttanut 8 miljoonaa.
Sen sijaan Trump vaikuttaa rohkaistuneelta ja on uhmannut kansanterveysohjeita vakuuttaakseen äänestäjänsä elämänsä palautumassa normaaliksi.
Viimeaikaiset mielipidemittaukset osoittavat Trumpin seuraavan Bideniä kaksinumeroisin luvuin.
Kaikki vihjailut siitä, että Yhdysvaltain presidentti ei olisi ottanut Covid 19:n uhkaa vakavasti, ovat täysin vääriä. Valkoisen talon tiedottaja Juda Deere sanoi lausunnossaan “koska koko maa on kohdannut Covid 19:n presidentti Trump ei ole koskaan viestittänyt muuta kuin, että hän on henkilökohtaisesti päihittänyt viruksen ja muistuttanut Yhdysvaltain kansakuntaa, että kun yhdessä taistelemme, niin voitamme tämän”.
Deere viittasi myös presidentin päätöstä rajoittaa matkustamista Kiinaan keväällä sulkemalla maa, laajentamalla testaamisia, sekä ajamalla rokotteiden kehittämistä todistaakseen kansalle, että hän on ottanut viruksen vakavasti.
Kampanjoidessaan Trump heitteli kannattajilleen maskeja lavalta.
Trumpin tapa käsitellä pandemiaa, on yksi hänen kompastuskivensä. Se on myös yksi vaa-ankieli osavaltioiden suurimmista huolenaiheista.
41 % sanoo hyväksyvänsä Trumpin tavan hoitaa pandemiaa, kun taas 58% paheksuu asiaa.
Lähde: The Washington Post
kuva: Kuvitus kuva
Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

  Venäjän ja Ukrainan suhteet

Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin tulevaisuus on edelleen epävarma ja monimutkainen. Ja vaikka Putin puhui tammikuussa rauhan neuvotteluista Ukrainan kanssa ja vaikka rauhanomaisen
ratkaisun mahdollisuudet ovat siltäosin olemassa, tilanne voi myös kehittyä edelleen vaikeammaksi.

Amerikan suomalaiset

Amerikka, tuo suurten unelmien maa, jossa ihminen voi rikastua ja saada satumaisen tulevaisuuden. From rags to riches ( ryysyistä rikkauksiin ) niinkuin Amerikkalaiset sanovat.

Käkisalmisäätiö tiedottaa

Käkisalmi-tunnustuspalkinto on perustettu vuonna 2015 suomalaisille yksityishenkilöille, yhteisöille tai järjestöille tunnustukseksi ansiokkaasta työstä käkisalmelaisuuden hyväksi.

Hiljaisen viikon sanoma

Mikäpä sen parempi, kuin puhua hieman alkavan viikon kunniaksi, hiljaisen viikon sanomaa. Hiljainen viikko kuuluu kristillisen kirkon piiriin, joka on ikivanha tapa.