101-vuotias talvisodan veteraani Unto Poutala asuu Kaunialan sairaalassa. Hän työskenteli pitkään Maaseudun Tulevaisuuden kirjapainossa faktorina.
Veteraanin viimeinen palvelustehtävä oli toimia Adolf Ehrnroothin arkunvartijana.

Julkaisen Unto Poutalan muistoksi tämän kirjoituksen, joka vuodelta 2019.

101-vuotias talvisodan veteraani Unto Poutala haavoittui Taipaleenjoella – "Rukoilin sodassa apua ja korkeimman suojelusta"

Unto Poutala teki työuransa faktorina kirjapainoalalla. Hän toimi pitkään Maaseudun Tulevaisuuden painon ja latomon päällikkönä.
“Talvisota oli ankeata aikaa, kun iso valtio karkasi pienen maan päälle. Kyllä minua pelotti rintamalla. Kaikki siellä pelkäsivät. Rukoilin sodassa apua ja korkeimman suojelusta”, 101-vuotias sotaveteraani Unto Poutala kertoo Kaunialan sairaalan sängyllä.
Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi lauantaina 30. marraskuuta 80 vuotta. Neuvostoliiton puna-armeija hyökkäsi Suomeen aamulla ilman sodanjulistusta.
Espoolainen Unto Poutala on niitä harvoja talvisodan veteraaneja, jotka ovat vielä elossa.
Poutalalle oli määrätty lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta vuoden 1940 puolelle saakka. Lyhyen Hyrylän varuskunnassa suoritetun koulutusjakson jälkeen hänet määrättiin rintamalle Taipaleenjoelle.
21-vuotias nuorimies oli etulinjassa Karjalankannaksella Metsäpirtin pitäjässä, kun venäläisten konekiväärisuihku pyyhkäisi vasemman korvalehden poikki. Poutala sai myös olkapäähänsä kranaatinsirpaleita.
Metsäpirtin asemat olivat tuhoutuneet ankarissa pommituksissa, eivätkä maastoon tulleet kuopat antaneet riittävää suojaa. Muutamia tovereita kaatui samassa taistelussa.
“Haavoituin vakavasti päähän, olkapäähän ja käsivarteen, mutta vammat paranivat aika hyvin kenttäsairaalassa Helsingissä. Kun pieni maa joutui puolustautumaan, siinä tuli paljon haavoittumisia ja vammautumisia. Minä selvisin onneksi hengissä”, Poutala sanoo.
Talvisodassa kaatui ja katosi lähes 26 000 suomalaista, haavoittuneita oli yli 43 500. Neuvostoliiton tappiot olivat moninkertaiset 105 päivää kestäneen sodan aikana.
Unto Poutala syntyi Somerolla torppariperheeseen verisen sisällissodan jälkeen lokakuussa 1918. Isä kuoli varhain, joten äiti ja eno kasvattivat Unton.
“Minusta ajateltiin maanviljelijää. Meillä oli päätilalle alistetussa torpassa lehmiä ja muita elukoita.”
Lapseton eno pyysi kuusivuotiaan Unton äidiltään kasvattipojakseen. Poutala asui enonsa luona Tuusulassa siihen saakka, kunnes varttui mieheksi. Aikuisuuden kynnyksellä äiti hommasi Unto Poutalan työharjoittelijaksi kirjapainoon Helsingissä.
Välirauhan aikana Unto Poutala jatkoi asevelvollisuuden suorittamista aliupseerikoulussa Savonlinnan kyljessä Kaartilassa. Juhannuksena 1941 syttyi jatkosota, ja Poutala komennettiin jalkaväkirykmentti 7:n taistelulähetiksi.
Poutala palveli kunniakkaassa JR7:ssä eversti Armas Kempin ja sittemmin itse kenraali Adolf Ehrnroothin alaisuudessa.
“Täytyy sanoa, että Ehrnrooth oli arvonsa tunteva ja rohkea mies. Minä olin Adolf Ehrnroothin hautajaisissa arkunvartijana suurkirkossa 2004. Kaikki muut siitä joukosta ovat jo kuolleet”, Unto Poutala kertoo.
Asemasotavaiheessa Unto siirrettiin kouluttajaksi taistelukoulutuskeskukseen, missä hän palveli jatkosodan loppuun saakka.
“Sodassa pitää olla rehellinen ja varovainen, jotta säilyy hengissä”, Unto Poutala tuumii.
Sotien jälkeen Poutala jatkoi töitä kirjapainoalalla faktorina ja ostopäällikkönä. Hän painoi alkuun Maalaisliiton lehteä Maakansaa kirjamonossa ja toimi 17 vuotta Maaseudun Tulevaisuuden painon ja latomon päällikkönä Helsingissä.
“Maaseudun Tulevaisuudessa oli hyvä olla töissä, ja sieltä jäin eläkkeelle. Enää en näe lukea lehteä, kun näkö ja kuulo ovat huonoja. Kiitos, että tulitte käymään. Minä olen jo 101-vuotias, ja Maaseudun Tulevaisuus jatkaa olemassaoloaan.”
Sotien jälkeen Unto tapasi Espoossa Aune Niinivirran, ja vuoden seurustelun jälkeen nuoripari vihittiin juhannusaattona 1945. Perheeseen syntyi kaksi lasta: Markku ja Marjatta. Untolla on kuusi lastenlasta ja kymmenen lastenlastenlasta.
“Lapsuudessani isä oli aikamoinen auktoriteetti ja välillä hyvin äkkipikainen. Siihen aikaan yleensä pidettiin mölyt mahassa, jos vanhempi sukupolvi ärähti. Kyllä sen kotona näki, että sodasta oli jäänyt traumoja, kun isä heräsi kesken unien”, Markku Poutala kertoo.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n lakimiehen tehtävästä eläkkeelle jäänyt Markku Poutala muistelee kuitenkin lapsuuttansa hyvällä. Unto Poutala vei kesäisin lapsia usein esimerkiksi Linnanmäelle, Korkeasaareen ja yleisurheilukilpailuihin.
“Isä kävi työkavereidensa kanssa uimassa ja saunomassa kerran viikossa vanhassa Yrjönkadun uimahallissa, ja hän otti minut nuoren jullin aina mukaansa. Oli hienoa päästä herrojen kanssa marjaan, kun uimahallissa oli oikein selänpesijät.”
Markku Poutala vieraili myös usein isänsä työpaikalla Maaseudun Tulevaisuuden painossa Simonkatu 6:ssa. Kohopainokone oli siellä Unto Poutalan silmäterä.
Unto Poutala ei polttanut ikinä tupakkaa ja käytti alkoholia hyvin kohtuullisesti. 101-vuotispäivänsä kunniaksi hän vielä joi lasin konjakkia.
“Sota-aikana saadut tupakat isä vaihtoi rahaksi asetovereidensa kanssa”, Markku Poutala sanoo.
Unto Poutala ei koskaan kertonut lapsilleen sotakokemuksistaan. Veteraanikavereiden kanssa hän kyllä kävi turisemassa sotajuttuja. Tämä oli hyvin tyypillistä, sillä monessa perheessä lasten haluttiin välttyvän sodan järkytyksiltä.
“Vävylle ja lastenlapsille isä on kyllä puhunut sodasta, eli hän hyppäsi yhden sukupolven yli”, Markku Poutala sanoo.
Unto ja Aune Poutala asuivat koko aikuisikänsä Espoossa ensin Mäkkylässä ja sitten Tapiolassa. Aune Poutala kuoli vuonna 2004.
Kun yksin kotona asuminen oli hankalaa hissittömässä talossa, Unto Poutala muutti Karakallioon Hopeakotkan palvelutaloon. Sieltä hän siirtyi vuodenvaihteessa Kauniaisiin, Kaunialan entiseen sotavammasairaalaan.
“Kaunialassa on hoidossa monta aseveljeä. Suomi arvostaa veteraaneja, kun meistä moni on päässyt tänne asumaan. Saan kuulemma asua täällä elämäni loppuun asti, eihän tässä ole kovin paljon elonpäiviä jäljellä, Unto Poutala toteaa.
101-vuotias talvisodan veteraani on tyytyväinen, että syyskuussa 1944 Moskovassa solmitun aseleposopimuksen jälkeen rauha on säilynyt.
“Suomi on pysynyt vapaana maana, eikä kukaan ole ahdistellut meitä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto otti haltuunsa rajamaita.”
“Olemme suhteellisen hyvissä väleissä Venäjän kanssa. Toki naapurilla on suuren valtion eleet ja välillä se kiusaa Suomea. Kyllä me suomalaiset silti pärjätään”, Unto Poutala sanoo.
101-vuotias talvisodan veteraani Unto Poutala asuu Kaunialan sairaalassa. Hän työskenteli pitkään Maaseudun Tulevaisuuden kirjapainossa faktorina.
Veteraanin viimeinen palvelustehtävä oli toimia Adolf Ehrnroothin arkunvartijana.
Toimitti: Tuula Huovinen