Yk: n rooli ja sen haasteet 

Yhdistyneet kansakunnat on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö. YK koostuu tällä hetkellä 193 jäsenvaltiosta, ja sen työtä ohjaavat sen peruskirjaan sisältyvät tavoitteet ja periaatteet.
YK on kehittynyt vuosien varrella pysyäkseen nopeasti muuttuvan maailman tahdissa.
Mutta yksi asia on pysynyt samana: se on edelleen yksi paikka maan päällä, jossa kaikki maailman kansakunnat voivat kokoontua yhteen, keskustella yhteisistä ongelmista ja löytää yhteisiä ratkaisuja, jotka hyödyttävät koko ihmiskuntaa.
Ylläoleva ote on jäljennöstä yk:n omilta sivuilta. Hienoja korulauseita, etten sanoisi. Kieltämättä Yk on tehnyt alunperin todella hienoa työtä rauhan eteen siihen kuuluvien jäsenmaiden kanssa. Ottaen huomioon, että Yk perustettiin heti toisenmaailman sodan jälkeen, jolloin sodan kauhut olivat vielä tuoreita ja ihmiset pääosin traumatisoituneita. Rauhan ajaminen oli siis hyvin yksimielistä, vilpitöntä rauhan asian ajamista ihmiskunnan keskuudessa. Haluttiin perustaa rauhaa ajava virasto maailmaan ja syntyi siis yhdistyneet kansakunnat.
Hassuinta tästä tekee sen, että samana vuonna kun tämä virasto perustettiin niin siihen liittyi muutama islamilainen valtio, kuten Afganistan, Irak ja Iran sekä myöhemmin myös muita islamistisia valtioita. No ei mennyt kauaa, kun Afganistan aloitti sodan muita muslimivaltioita vastaan vetäen Neuvostoliiton mukaan. No sitten oli Irak ja Iran jotka jo 1980 luvulla olivat toistensa kimpussa ihan vain pelkästään siitä syystä, että valtiot edustivat eri islamistista suuntausta, vaikka sodan syyt luettiinkin muiksi syiksi. Tosipuheessa syyt sodalle olivat siis hyvin yksinkertaiset. Ja tuota sotaa sitten on jatkunut Yk:n perustamisesta lähtien näissä mainituissa maissa kokoajan. Mitäpä Yk on tehnyt asian hyväksi? No lähinnä sitä, että Irakissa Yhdysvallat ja Britannia pommitti maan tasalle yhden miehen takia ja se mies myöhemmin hirtettiin eli Saddam Hussein ja al qaida. Tässäpä pääpiirteittäin sodan kulut, jotka ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Mitäpä sitten Yk tekee nykyään? Jahtaa lähinnä Israelia ja sen tekemiä vääryyksiä tekastun Palestiinan valtion ihmisiä kohtaan. Israelin pääministerin Netanjahun puheet kaikuvat kuin kuuroille korville, niimpä Israelissa onkin nykyään sanonta Yk nothing. Mitäpä tuota muuta sanomaankaan, koska Israelia syytetään jo heti lähtökohtaisesti siitä, että se puolustaa omia maitaan. Mitään Palestiinaa kun ei ole koskaan ollut olemassakaan. Se asia kun vain on syy sille, että arabimaat saisivat haltuun Israelin omat maat ja hakee sille tukea laput silmillä ja korvilla kulkevista länsimaista. Yk on lähinnä vitsi nykyään, eikä se siis tee rauhan eteen mitään muuta, kuin tukee sodan lietsojia. Jos se todella haluaisi jotakin tehdä rauhan eteen niin se voisi lempata ulos sotaa lietsovat maat, eli Afganistan, Irak ja Iran ensimmäisten joukossa. No kolmatta maailman sotaa on käyty jo muutama vuosi ja tahti senkun kiihtyy. Yhdysvallat ja Trump sanoi jo maansa irti Yk:sta. Syyksi ilmoitti, että Usa ei tue terroristien tukemaa Yk:ta, sillä sitähän Hamas on, joka lähi-idässä pommittaa Israelia. Satuin lukemaan myös erään islaminuskoisen nuoren naisen kirjoitusta netin ihmeellisestä maailmasta, jossa se aukaisi sanaisen arkkunsa.
Muslimibloggaaja Hoda Janat järkytti kertomalla asioita Hamasin tekopyhyydestä ja asioista, joita Gazassa tapahtuu. Esim. Gazan kaistalla asuu 2 miljoonaa ihmistä ja siellä on 36 sairaalaa, kun taas normaalissa arabimaassa , joissa on 30 miljoonaa ihmistä on vain muutama sairaala. Gazan ihmiset saavat Israelista ilmaista vettä, sähköä, kaasua ja polttoainetta. kun taas muualla arabimaissa arabikansalainen joutuu maksamaan ko. tarvikkeista. Nainen myös sanoi, että Gazan koulut, sairaalat, moskeijat ovat pääasiassa järjestäytyneitä rikollisia täysi. Ne ovat rikollisten päämajoina ja ammusvarastoina, joista pääsee Hamasin maanalaisiin tunneleihin. Lista oli loputon sitä lukiessa, mitä tämä musliminainen paljasti Gazasta ja hamasista.
Toki voidaan myös sanoa, että Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on monimutkainen ja siihen liittyy monia näkökulmia asiaan. Nyt olisi kuitenkin tärkeää pyrkiä ymmärtämään kaikkien osapuolten näkökulmia sekä etsiä ratkaisuja, jotka edistävät lähi-idän rauhaa. Rauhan saaminen lähi-itään on vain kuin veteen piirretty viiva. Se sanamukaisesti häviää, mutta odotellaan, mitä tuleman pitää.
Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Kuva: Kuvitus kuva
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Mannerheiminlinja

Mannerheim-linja oli puolustuslinja Karjalankannaksella, joka rakennettiin Suomessa Neuvostoliiton vastaista puolustusta varten. Linja oli nimetty puolustusvoimain ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin mukaan. Se rakennettiin kahdessa vaiheessa: ensimmäinen vaihe oli vuosina 1920-1924 ja toinen 1932-1939.

Yk: n rooli ja sen haasteet 

Yhdistyneet kansakunnat on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö. YK koostuu tällä hetkellä 193 jäsenvaltiosta, ja sen työtä ohjaavat sen peruskirjaan sisältyvät tavoitteet ja periaatteet.