Suomen sodan vuosina lapsuus ei ollut itsestäänselvyys. Se ei ollut leikkiä, koulunkäyntiä eikä huoletonta kasvua. Se oli työtä, vastuuta ja selviytymistä. Kun miehet ja pojat

Hyvät lukijat, Suomen Kenttälehti täyttää tänä vuonna kuusi vuotta. Ensimmäiset historiaa käsittelevät jutut julkaistiin kuusi vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme kulkeneet yhdessä pitkän ja

Kesä 1789 oli Savossa levoton. Kustaan sodan rintamat aaltoilivat edestakaisin, ja metsien kätköissä liikkui hermostuneita partioita, jotka tiesivät, että jokainen mutka kapealla metsätiellä saattoi tuoda vihollisen silmien eteen. Yksi näistä kohtaamisista johti Ristiinan Rahulan kylän liepeillä pieneen mutta kiivaaseen kahakkaan, joka kuvastaa sodan todellista luonnetta paremmin kuin yksikään suuri taistelu.

Viime päivinä on käyty julkisuudessa keskustelua kelan toiminnasta ja siksi halusin pureutua tähän asiaan tarkastelemalla hieman kelan toimintaa mikä se on millainen se on ollut. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä näyttää ulospäin selkeältä: Kela maksaa etuudet, kunnat hoitavat palvelut ja valtio ohjaa kokonaisuutta. Todellisuudessa tämä työnjako on vuosikymmenten aikana syntynyt kompromissi, joka ei ole aina ollut looginen eikä yksinkertainen. Jotta nykyinen järjestelmä ymmärretään, on palattava 1930‑luvulle ja 1990‑luvun lamaan – kahteen hetkeen, jotka muovasivat suomalaisen sosiaaliturvan perustukset.

Kun Eurooppa syttyi liekkeihin Napoleonin sotien myötä, suomalaiset sotilaat joutuivat keskelle suurvaltojen välienselvittelyä tavalla, joka tuntuu lähes uskomattomalta. Vain muutamassa vuodessa he taistelivat sekä Napoleonin liittolaisia että hänen vihollisiaan vastaan – ilman että he itse olivat koskaan valinneet puolta. Suomen kohtalo määräytyi tuolloin Ruotsin ja Venäjän tahtojen mukaan, ja sotilaat seurasivat valtakuntaa, jonka alamaisia he olivat.