Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström (1894-1982) kertoo postuumeissa muistelmissaan ”Voitto tai kuolema” (WSOY 1996) Pohjois-Suomen rintaman ratkaisevista tapahtumista Talvisodan alkupäivinä:
Heti sodan alettua silloinen jääkärimajuri Nordström matkusti Pohjois-Suomeen, jossa hän otti yhteyden vanhaan ystäväänsä jääkärieversti Oiva Willamoon, joka oli Sallan-Petsamon rintaman komentaja. Willamo kertoi, että hänellä oli vastassaan Sallan itäpuolella kaksi divisioonaa sekä saman verran Petsamossa. Talvisodan aikaan Puna-armeijan divisioonan miesvahvuus oli yli 18.000 miestä, eli kaikkiaan Willamolla oli rintamalla vastassaan yli 72.000 vihollissotilasta. Ja näitä torjumaan hänellä oli ainoastaan yksi rykmentti, ja lisäksi Rovaniemellä 2.000 asepalvelukseen kutsuttua, kaikki ilman aseita.
Nordström matkusti heti entisen pääministerin, professori T.M. Kivimäen kanssa Tukholmaan ja koetti ostaa aseita useiden eri aseagenttien kautta, omaan laskuunsa, koska sen enempää päämajalla kuin hallituksellakaan ei ollut tietoa hänen aseostoistaan.
Tukholmasta Nordström soitti Sallan rintamalle eversti Willamolle aamuin ja illoin. Willamo perääntyi melkein joka päivä ja olisi kuluneine joukkoineen muutaman päivän kuluttua Rovaniemen porteilla. Aseiden lyhin toimitusaika oli tarjouksen mukaan kymmenen päivää. Ne piti toimittaa Danzigista, ja ne olivat saksalaisten sotasaaliiksi saamia puolalaisia aseita. Koska aika Willamon – ja Suomen – tiimalasista valui, Nordström meni tapaamaan Suomen sotilasasiamiestä Tukholmassa, hyvää ystävänsä ja komppaniatoveriaan, jääkärieversti Väinö Palojärveä.
Nordström kysyi Palojärveltä, miten asetoimitusta voitaisiin nopeuttaa. Palojärvikään ei kyennyt keksimään muuta ratkaisua, kuin että Ruotsin hallitus saataisiin pääesikunnan kautta kiinnostumaan ja antaman heti aseapua.
Palojärven ehdotuksesta herrat menivät yhdessä Ruotsin yleisesikunnan päällikön, kenraali, vapaaherra Axel Rappen puheille. Rappea pidettiin Ruotsin armeijan terävimpänä päänä, kuten Nordström asian ilmaisee. Suomalaiset kuvasivat Rappelle tilanteen rintamalla, vihollisen vahvuudet ja keskitysmarssit, suomalaisten vahvuudet ja taisteluasemat. Summana: jos venäläiset pääsisivät etenemään Sallasta Ruotsin rajalle, Suomi olisi menetetty, maa piiritetty ja olisimme kuin saaressa. Nordström pyysi aseista niille 2.000 aseettomalle miehelle, jotka odottivat Rovaniemellä, tarkkaan ottaen 2.000 kivääriä, 100 kevyttä konekivääriä ja 8 panssarintorjuntatykkiä, puna-armeijalla kun pohjoisessakin oli käytössään tankkeja.
Rappe sanoi: Miksi ei Teidän päämajanne ole ajatellut näitä asioita? [Päämaja = Mannerheim, VH] Nordström vastasi: He joko eivät ole ajatelleen yhtään mitään, mikä ei kyllä tee asiaa yhtään paremmaksi, tai siten he ovat ajatelleet, että Ruotsin tuli hoitaa tämä rintama. Mutta jos Suomen armeija tuota pikaa tulisi Ruotsin rajalle, asia ei siitä muuttuisi paremmaksi, sillä silloin Ruotsin hallitus tulisi sanomaan, että olisimme kyllä auttaneet Suomea, mutta meillä ei ollut riittävästi aikaa. Kaikki kävi liian nopeasti.
Silloin Rappe hypähti ylös ja sanoi: Precis min åsikt (Täsmälleen minun näkemykseni).
Tämä keskustelu käytiin kello 10 ja 11 välillä aamupäivällä. Rappe otti yhteyttä hallitukseensa, ja jo klo 2 samana päivänä kokoontui Ruotsin hallitus ja myönsi aseet.
Nordström oli nimenomaan maininnut Rappelle, että sen enempää Rytin hallitus kuin Mannerheimin pääesikuntakaan ei Suomessa tiennyt tästä käänteestä. Ja jos Suomi ei maksa aseita, Nordström itse maksaa.
Niin Nordström matkusti aseet mukanaan Tornioon. Kun Tornion komendantti, majuri Pettersson, kuuli aseista, hän ilmoitti tietysti päämajaan, että sellaisia oli saapunut maahan. Päämaja halusi käyttää panssarintorjuntatykkejä muualla, mutta ei ainoatakaan Sallassa.
Aseet olivat tulleet Nordströmin nimissä, ja hän kieltäytyi luovuttamasta niitä päämajan määräysvaltaan. Hän vaati, että kaikkien oli tultava Sallaan. Päivän verran aseet makasivat Torniossa, kunnes jääkärieverstiluutnantti sai tahtonsa läpi, ja koko aselähetys meni Rovaniemelle.
Ennen kuin kiista aseista ratkesi, elettiin kiihkeitä tunteja Torniossa. Asejuna oli saapunut Tornion ratapihalle sunnuntaina 10.12.1939 ja sitä oli heti seuraavana aamuna ryhdytty armeijan toimesta purkamaan: tiedustellessaan asiaa, Nordströmille ilmeni, että aseet menisivät eteläisille rintamille. Silloin Nordström suuttui. Hän soitti päämajaan ja uhkasi nostaa syytteen yksityisomaisuuteen kajoamisesta. Hän vaati saada lähettää aseet Willamolle. Ja ellei tähän kahden tunnin sisällä suostuta, hän ajattaa koko junan Röytän satamasta mereen.
Lupa tuli. [Mannerheim tunsi Nordströmin ja tiesi, että tämä olisi tehnyt, mitä uhkasi, joten.. Saatan kuvitella, miten M. puri hammasta, VH].
Vielä samana päivänä, kun juna Torniosta lähti, heitettiin neljä panssarintorjuntatykkiä tuleen Märkäjärvellä, ja kahdessa tunnissa ammuttiin rikki neljä puna-armeijan tankkia. Venäläiset olivat tottuneet siihen, että suomalaisilla ei ole tankintorjunta-aseita Lapissa. Nyt vihollisen eteneminen pysähtyi, ja rintama kivettyi paikoilleen Märkäjärvelle koko Talvisodan ajaksi.
Ilman näitä aseita vihollinen olisi varmasti vallannut Rovaniemen, ja sen jälkeen sen olisi ollut helpompi päästä Ruotsin rajalle. Meillä tosin oli Kemissä ja Oulussa kaksi rykmenttiä koulutettavana, jotka myöhemmin täysin harjoitettuina lähetettiin uhanalaiselle Suomussalmen rintamalle jossa ne vaikuttivat ratkaisevasti Suomussalmen voittoon. Jos ne olisivat joutuneet tulppaamaan vihollisen vyöryä Sallaan, venäläiset olisivat päässeet etenemään Suomussalmella. Näin näillä aseilla oli joka suhteessa ratkaiseva merkitys pohjoisen Suomen taisteluihin.
Kun Märkäjärvi kesti, molemmat rykmentit lähetettiin Suomussalmelle ja ne antoivat kenraali Siilasvuolle mahdollisuuden saada siellä suuri voittonsa vihollisesta.
Mutta kenraali Willamo, Lapin maaherra Kaarlo Hillilä kuten armeijakunnan komentajakin Suomussalmelta ylös pohjoiseen, kenraali Tuompo, olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jos Willamo ei olisi saanut aseita, Rovaniemi olisi menetetty. Silloin olisi ollut vaikeaa pysäyttää vihollista ennen Ruotsin rajaa.
Jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström summaa Pohjois-Suomen rintamalohkojen voimasuhteita ja taisteluiden rajuutta:
Sallan rintaman ratkaisutaisteluissa joulukuussa 1939 puna-armeijan ylivoima oli yli nelinkertainen. Suhde: 72.000 vihollisella ja noin 15.000 suomalaisilla. Vihollinen tunkeutui maahan Pelkosenniemen suunnassa 182 kilometriä sekä Kemijärven suunnassa 139 kilometriä eli syvemmälle kuin millään muulla rintamalla Talvisodassa.
Muutamia päiviä myöhemmin Suomussalmen ratkaisutaisteluissa vihollisen ylivoima oli alle kolminkertainen, eikä se päässyt etenemään kaikkiaan kuin 80 kilometriä.
Ja mikä oli rintamien komentajien osa?
Eversti Siilasvuo kirjoitti 1940 kirjan (kirjoitutti alaisillaan, VH) Suomussalmesta, ja hänestä tehtiin kenraali. Sallasta ei kukaan kirjoittanut. Kansalaissodan sotainvalidista, Nordströmistä – tuosta Sallan rintaman salaisesta sankarista – tehtiin vähin äänin everstiluutnantti.
Eversti Siilasvuo kirjoitti 1940 kirjan (kirjoitutti alaisillaan, VH) Suomussalmesta, ja hänestä tehtiin kenraali. Sallasta ei kukaan kirjoittanut. Kansalaissodan sotainvalidista, Nordströmistä – tuosta Sallan rintaman salaisesta sankarista – tehtiin vähin äänin everstiluutnantti.
Tasan eivät käy kunnia, maine eikä sankaruus.
Todelliset sankarit, he taitavat olla, salattuja, hiljaisia ja sellaisiksi jäävätkin.
Todelliset sankarit, he taitavat olla, salattuja, hiljaisia ja sellaisiksi jäävätkin.
Arvoisa lukija, kun seuraavan kerran kesälomaretkellä tai muutoin poikkeat Märkäjärvellä, muista Sallan rintaman miehiä – ja erästä, joka vaivojaan säästämättä hankki näille miehille aseita, joita virallinen Suomi ei halunnut tai pystynyt hankkimaan. Pieni hiljainen hetki tapahtumapaikoilla on varmasti paikallaan. Ja juuri nyt, kun emme siellä ole emmekä sinne pääse, keskittäkäämme hetkiseksi ajatuksemme tähän, ei niin hiljaiseen eikä niin vaatimattomaan, sankariin, joka kuitenkin jäi vaille sitä korkeinta ja näkyvintä valtiollista kiitosta, jonka hän töidensä perusteella epäilemättä on ansainnut.
PS. Tietokilpailu
Arvaa, montako kertaa marsalkka Mannerheim mainitsee II-osaisissa laajoissa (544 sivua + 526 sivua = 1.070 sivua) muistelmissaan jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin nimen?
Aivan oikein! EI KERTAAKAAN.
Muistelmien II-osan lopussa olevassa henkilöluettelossa on muistaakseni 550 nimeä. Sallan sankarin ja Suomen armeijan omatoimisen aseistajan, Nordströmin nimeä on sieltä turha hakea. Siis Nolla kertaa. Nolla mieheksi, voisi tylysti sanoa.
Ei. Kyllä hän oli ja on sankari, erikoinen, ainutlaatuinen mies. Mies, joka ei antanut isänmaalle vain pikkurilliään, vain koko kätensä – aivan kirjaimellisesti.
Jos Talvisodan töistä olisi jaettu Mannerheimin ristejä (tai jotain vastaavia) minä olisin myöntänyt yhden ensimmäisistä Nordströmille.
Huomaamme, että suurilla miehillä, sellaisellakin kuin Mannerheim, on suuren hahmonsa ja suurten piirteidensä lisäksi myöskin pieni puolensa.
Lähde, jota suorasukaisesti tässä käytetty:
Ragnar Nordström: Voitto tai kuolema. Jääkärieverstin elämä ja perintö.
Suomentanut ja huomautuksin varustanut kirjoittajan poika Raimo-Ragnar Nordström.
WSOY, 1996.
Ragnar Nordström: Voitto tai kuolema. Jääkärieverstin elämä ja perintö.
Suomentanut ja huomautuksin varustanut kirjoittajan poika Raimo-Ragnar Nordström.
WSOY, 1996.
