Svinhufvud ja itsenäisyyden vaiheet – paikallinen näkökulma

Tulee vääjäämättä mieleen Suomen itsenäisyyden alkuvaiheet tässä maailman tilanteessa, kun Venäläinen on taas liikkeellä ja tekee tuhojaan Ukrainassa. Keräsin tietoja Suomen itsenäisyyden alkuajoilta miten ja kuinka se tapahtui.
Joulukuun kuudes 1917 Suomi astui ulos imperiumin varjosta ja otti ensiaskeleensa itsenäisenä kansakuntana.

Senaatti Helsingissä – sydän sykkii Svinhufvudin johdolla

Pehr Evind Svinhufvudin johtama senaatti nimitettiin marraskuun lopussa 1917. Se koostui porvaripuolueiden edustajista, jotka olivat vahvasti itsenäisyyden kannalla. Heti joulukuun alussa senaatti jätti eduskunnalle esityksen, joka sisälsi itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi sen 6.12.1917 – päivästä tuli myöhemmin kansallinen juhlapäivä.

Paikallinen todellisuus – hiljainen odotus ja epävarmuus

Vaikka Helsingissä käytiin suuria poliittisia keskusteluja, pienemmissä kunnissa itsenäisyyden hetki oli hiljaisempi. Sanomalehdet kertoivat tapahtumista viiveellä, ja tieto kulki hitaasti. Paikallinen kansakoulu piti aamuhartauden, jossa opettaja luki ääneen uutisen itsenäisyydestä. Lapset eivät vielä ymmärtäneet,mitä opettajan lukema uutinen tarkoitti käytännössä.

Venäläiset joukot ja pelon ilmapiiri

Monilla paikkakunnilla oli vielä venäläistä sotaväkeä. Svinhufvudin senaatti tiesi, että itsenäisyys ei ollut todellinen ennen kuin nämä joukot poistuisivat paikkakunnilta. Paikalliset asukkaat elivät epävarmuudessa: oliko Suomi todella vapaa, jos vieras armeija marssi kylän halki?
Ensimmäiset kansallispuvut syntyivät 1910-luvulla, aikana jolloin ne eivät vielä olleet laajasti tunnettuja. Helmi Vuorelma teki yhteistyötä kansatieteilijöiden kanssa, kuten U.T. Sireliuksen, ja suunnitteli pukuja historiallisten mallien pohjalta. Vuoteen 1939 mennessä kansallispukujen suosio oli huipussaan, ja Vuorelman kutomo työllisti lähes 300 henkilöä.

Sisällissodan varjo – jakautunut yhteisö

Vuoden 1918 alku toi mukanaan levottomuuksia. Svinhufvudin hallitus varautui konfliktiin, ja C. G. Mannerheim määrättiin organisoimaan puolustusvoimat. Paikallisesti tämä näkyi suojeluskuntien perustamisena, aseiden piilotteluna ja epäluuloina naapureita kohtaan. Työväentalolla ja seurantalolla käytiin kiivaita keskusteluja – kuka oli ”valkoinen”, kuka ”punainen”?

Suomen itsenäisyys toi mukanaan  sisällissodan, joka itsessään oli lyhyt kestoinen, mutta sitäkin verisempi. Arviolta 36 000 ihmistä kuoli punaisten ja valkoisten välisessä sodassa, teloituksissa sekä vankileireillä. Suomalainen yhteiskunta jakaantui syvästi, jonka haavat näkyivät vuosikymmeniä eteenpäin.

Vaasan senaatti ja paikallinen hallinto

Kun Helsingissä tilanne kiristyi, osa senaattoreista siirtyi Vaasaan ja muodosti ns. Vaasan senaatin. Tämä vaikutti myös paikalliseen hallintoon: kunnalliset virkamiehet joutuivat valitsemaan puolensa, ja monet piilottelivat tai siirtyivät syrjään. Paikallinen järjestysvalta oli koetuksella, mutta kylän vanha nimismies piti kiinni laista – ”Suomi on nyt oma valtio, ja laki on meidän lakimme”, hän julisti kyläkokouksessa.

Itsenäisyyden arki - hiljainen rakentaminen.

Vuoteen 1920 mennessä elämä Suomessa alkoi vakiintua. Paikallinen nuorisoseura järjesti itsenäisyyspäivän juhlan, jossa laulettiin Maamme-laulu ja pidettiin puheita. Svinhufvudin nimi mainittiin kunnioittavasti – hän oli mies, joka uskalsi johtaa kansan uuteen aikaan. Kylän vanha rukoushuone sai uuden kyltin: ”Itsenäisen Suomen ensimmäinen juhlasali.”
Käytännössä tämä merkitsi vaikkapa sitä, että yrittäjät ripustivat liikkeensä ikkunaan pienen Suomen lipun. Se ei enää ollut kapinallinen ele, vaan itsenäisyyden julistus. Kansakoulujen seinille ilmestyi kartta, jossa Suomi oli rajattu omaksi valtiokseen – ilman keisarillista vaakunaa. Myös puheissa alkoi näkymään itsenäisyyden julistaminen.
Kirjoittanut: Tuula Huovinen

Kuva: Kuvituskuva

Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Stalinin yönoidat – naisrykmentti, joka teki sodasta painajaisen

Toisen maailmansodan rintamilla oli monia pelättyjä yksiköitä, mutta harva herätti yhtä paljon hämmennystä ja kunnioitusta kuin Neuvostoliiton 588. yöhävittäjärykmentti – saksalaisten nimeämä ”Stalinin yönoidat”. Nimi syntyi siitä hiljaisesta, lähes yliluonnollisesta tavasta, jolla nämä nuoret naislentäjät ilmestyivät pimeydestä, iskivät ja katosivat ennen kuin kukaan ehti nähdä heitä.

Kun Suomi siirtyi kesäaikaan – sodan varjosta nykypäivän rutiiniksi

Kesäaika on nykyään arkinen osa suomalaista vuotta, mutta sen historia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ensimmäisen kerran Suomi siirtyi kesäaikaan keskellä toista maailmansotaa, keväällä 1942, kun koko maa eli niukkuuden ja jatkuvan varautumisen aikaa. Kellon siirtäminen tunnilla eteenpäin ei ollut mukavuusratkaisu, vaan osa kansallista selviytymisstrategiaa: valoisia tunteja haluttiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti teollisuudessa, maataloudessa ja liikenteessä.