R-kioski toimintaa Tuusulan Hyrylässä.

Kukapa ei muistaisi lapsuudesta R-kioskia kaupunkien tai kirkonkylän keskustassa. Monen mieli teki käydä samalla kioskilla, kun kävi asioimassa pankissa ja kaupassa. Mutta monikohan tietää, että R-kioski toiminta on itseasiassa jo toistasataa vuotta vanha yritystoiminta Suomessa, sillä R-kioskien historia juontaa tuonne vuoteen 1910, jolloin ensimmäiset kioskit saapuivat rautatieasema kuvaan. Tuon ajan kioskeissa myytiin pääasiassa lehtiä, sekä kirjallisuutta. Myöhemmin vuonna 1933 omistava yhtiö Sanoma Oy vei kioskit rautatieasemien ulkopuolelle katukuvaan ja samaan aikaan se myös lanseerasi valokuvausfilmien, tupakan sekä makeisten myynnin kioskeihinsa. Veikkaus tuli mukaan kioskeihin vuonna 1940. Nykyisin R-kioski konsernin omistaa Norjalainen Reitan Convenience kioskiketju, jonka he ostivat vuonna 2012 Sanoma Oy:ltä. Suomessa tuohon ketjuun kuuluu n. 600 R-kioski kauppiasta ympäri Suomea sekä he kuuluvat samalla franchise-sopimuksen piiriin. Tuusulan Hyrylässä toimii 2 R-kioskia, joista tapasin molempien kioskien kauppiaat.

Pekan kioski

Ilmassa on hieman syksyn tuntua, kun ajan Hyrylän S-marketin pihaan. Tarkoitukseni on tavata R-kioski kauppias Pekka Hyry. Tuttavallisemmin Pekka. Mies vaikuttaa mutkattomalta tavatessamme kioskilla, joten menen saman tien asiaan, eli haastatteluun. Pekka sanoo olleensa R-kioski yrittäjänä yhteensä 20-vuotta, joista ensimmäiset 5-vuotta hän on toiminut Helsingin Pihlajistossa. Noiden vuosien jälkeen hän on siirtynyt Tuusulaan kioskiyrittäjäksi ja paikkaan S-marketin kiinteistöön, jossa hänellä edelleenkin on kioski. Mies sanoo pitävänsä paikasta. Se on rauhallinen, eikä suurempia häiriöitä ole ollut, saatikka minkäänlaista uhkatilannetta olisi koskaan ollut.

Kysellessäni miehen lapsuuskodista ja mahdollisesta yrittäjätaustasta, hän sanoo olevansa sukunsa ensimmäinen yrittäjä ja nauraa, että ei ole paljasjalkainen Tuusulalainen, vaan kotoisin Leppävirralta. Kauppias sanoo pitävänsä työstään, jonka hän kokee sosiaaliseksi. Hänestä on tullut ikään kuin henkireikä niille monille paikallisille yksinäisille, joilla ei ole ketään, jolle puhua elämänsä ilot ja surut. R-kioski toiminnan hän sanoo muuttuneen henkilöityneemmäksi. Korona-aika on tietysti tuonut omat ongelmansa ja vaikuttanut asiakaspiiriin ja sitäkautta liikevaihtoon. Kauppias sanoo kioskiaan “onnen kioskiksi”, koska täällä on sattunut 2 x veikkauksen päävoitto kohdalle sekä muita pienempiä voittoja.

Kioskilla on tietty vakiintunut asiakaskunta, joka käy säännöllisesti asioimassa. Veikkaus avaa pelinsä klo 11 päivittäin.

Viivin kioski

Astuessani Viivi Kaurasen kioskiin, vastaan tulee vahva kahvin tuoksu. Mieleen tulee, että kuinka tyypillinen R-kioski, josta voi mukaan ostaa take a way kahvin. Istun kioskin sisällä olevaan pöytään ja huikkaan myyjälle sovitusta tapaamisesta kauppias Viivin kanssa.  Viivi vaikuttaa valoisalta nuorelta naiselta. Hän sanoo, että hänen isovanhempansa ovat olleet aikoinaan yrittäjiä, joten yrittäjänä toimiminen ei ole hänelle ihan outoa.  Tässä kioskissa hän sanoo olleensa yli 7 vuotta, joista yrittäjänä 3,5 vuotta. Hän osti eläköityneeltä yrittäjältä tämän toiminnan ja sanoo olleensa tyytyväinen ratkaisuun sekä itse paikkaan. Täällä on rauhallista, sekä mukava asiakaskunta.  Aikoinaan häntä ehdotettiin r-kioski kauppiaaksi ja niin hän suoritti tutkinnon sekä ajatteli, että miksipä ei lähtisi kokeilemaan kauppiaan uraa. Korona aika ei ole kauhean paljoa verottanut toimintaa sanoo Viivi.  Vaarallisia tai uhkaavia tilanteita ei ole ollut. Kesällä muutamat nuoret ovat käyneet juoksukaljat hakemassa, mutta nekin saatu kiinni poliisin voimin. Viivi sanoo olevansa paljasjalkainen Tuusulalainen. Vanhemmat muuttivat Tuusulaan, kun hän oli aivan pieni. Ammattikoulun hän on käynyt Keravan puolella. Viivin perheeseen kuuluu avopuoliso ja lemmikki koira.

Lähteet: henkilöhaastattelu