Marskin ritarit

Mannerheim-ristin ritareita ei ole enään elossa yhtäkään.

Viimeisin, Tuomas Gerdt kuoli 1.11.2020 98 vuoden iässä. Vaikka ritarit ovat poistuneet keskuudestamme, heidän kunnioituksensa elää kenties vahvempana kuin koskaan.
Ensimmäisină sotien jälkeisină vuosikymmenină Marskin ritareita ei juurikaan arvostettu – kuten ei muitakaan veteraaneja. Näin kertoo Mannerheim-ristin ritarien säätiön pääsihteeri Pekka Kouri Iltalehden ”HISTORIA-Marskin ritarit” lehdessä josta olen suurimman osan tiedoista kerännyt. Nykyään kuitenkin heidän arvostus on huimasti noussut ja aiheesta. Kunnioituksesta ja kiinnostuksesta ritareita kohtaan kertoo sekin, että heistä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja – lähes kaikki parin viime vuosikymmenen aikana.
Julkisuuden henkilöiksi Marskin ritarit nousivat erityisesti Martti Ahtisaaren presidenttikaudella. Ahtisaari kutsui ensimmäisenä tasavallan presidenttinä ritarit Linnan juhliin vuonna 1994. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö jatkoivat perinnettä.
Mutta vuodesta 2021 lähtien ei enää kukaan Marskin ritari voi saada enää kutsua. Jokainen 191 Marskin ritarista on paikkansa ansainnut suomalaisten sydämmissä. Hei taisteivat muiden kanssa Itärintamalla ja Lapin Sodassa vuosina 1939-1945. Suuri kunnioitus heitä kohtaan.
Seinäjoella, 7.3.2021 Ari-Pekka Harju

Mannerheim-ristin ritarit numerojärjestyksessä:

Kirjoittanut: Suomi sodassa
Toimittaja: Ari-Pekka Harju 7.3.2021
Toimitti: Tuula Huovinen
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Saab‑tehtaan suomalainen aalto – 1970‑luvun teollinen siirtolaisuus

Saab‑tehtaan suomalainen aalto on selkeä ja vaikuttava artikkeli 1970‑luvun suuresta suomalaisesta siirtolaisuudesta Ruotsiin. Teksti avaa, miten tuhannet suomalaiset lähtivät Trollhättanin ja Göteborgin teollisuusvyöhykkeelle rakentamaan Ruotsin autoteollisuuden menestystä — ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Tien päällä eläneet – kulkurien unohtunut Suomi

Suomen maaseudulla eli vielä 1900‑luvun puoliväliin saakka joukko ihmisiä, joiden elämä kulki teiden, metsien ja kylien hengessä. Heitä kutsuttiin kulkureiksi – ei pahansuovasti, vaan kuvaamaan ihmisiä, joiden koti oli siellä missä pimeä kohtasi kulkijan. Kulkuri ei ollut rikollinen eikä vaeltelija vailla tarkoitusta. Hän oli osa maaseudun arkea, osa kylien historiaa, osa sitä hiljaista historiaa, joka ei päätynyt kirjoihin mutta jäi ihmisten mieliin.

Artikkeli: “Tässä auttoi Herra – Olli Seppäsen kertomuksia sota-ajan ihmeistä”

Suomen sotahistoria on täynnä kovia taisteluita, raskaita menetyksiä ja kylmää selviytymistä. Mutta sen rinnalla kulkee toinen tarina – kertomus hetkistä, joissa tapahtui jotakin, mitä ei voi selittää pelkällä taktiikalla, säätilalla tai sotilaallisella onnella. Lentäjä ja luennoitsija Olli Seppänen on koonnut näitä muistoja ohjelmassaan “Tässä auttoi Herra”, jossa hän kuvaa tilanteita, joissa Jumalan suojelus tuntui koskettavan rintamaa.

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.