© Lehtikuva
Lasten leluja leikkihuoneessa Nihtisillan vastaanottokeskuksessa Espoossa 25. maaliskuuta 2022, LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Liki 36 000 ihmistä on hakenut Suomesta tilapäistä suojelua Venäjän hyökkäyksen jälkeen, kertoo Migri
Suomessa on jätetty liki 36 000 tilapäisen suojelun hakemusta Venäjän hyökkäyksen jälkeen, kertoo Maahanmuuttovirasto (Migri).
Sunnuntaihin mennessä tulleista hakemuksista yli 35 500 on Ukrainan kansalaisilta ja runsaat 400 muiden maiden kansalaisilta.
Elokuun alkuun mennessä Migri oli tehnyt päätöksen noin 33 500 tilapäisen suojelun hakemukseen. Päätöksen tilapäisestä suojelusta saa tällä hetkellä noin viikossa.
Lähes kaikki päätökset ovat myönteisiä. Kielteisen päätöksen saaneet hakijat ovat muiden maiden kuin Ukrainan kansalaisia. Lisäksi pieni osa hakemuksista on rauennut hakijan peruutettua hakemuksensa.
Migri kertoi viime viikolla, että Ukrainan sodan myötä vastaanottojärjestelmän piiriin on saapunut enemmän ihmisiä kuin koskaan.
Vastaanottojärjestelmässä on yli 37 000 henkilöä. Ennen tätä vastaanottojärjestelmässä on ollut eniten asiakkaita vuonna 2015, jolloin Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa, Migri kertoo.
Suuri osa suojelua hakevista on lapsia
Migrin mukaan huomattava osa tilapäistä suojelua hakevista ja saavista on lapsia äiteineen. Yhteensä noin kolmannes tulijoista on lapsia.
Monet tulijoista järjestävät majoituksensa itse. Migrin mukaan suurin osa tilapäistä suojelua saavista tai hakeneista, noin 65 prosenttia, asuu tällä hetkellä muualla kuin vastaanottokeskuksissa.
Nyt toiminnassa on 77 vastaanottokeskusta, niiden sivutoimipistettä ja yksityismajoittujien palvelupistettä sekä kahdeksan alaikäisyksikköä.
Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Suomessa oli 20 vastaanottokeskusta ja seitsemän alaikäisyksikköä.
Tilapäistä suojelua voidaan myöntää Ukrainan kansalaisille, jotka eivät voi palata Ukrainaan Venäjän hyökkäyksen takia. Suojelua voidaan myöntää myös ukrainalaisten perheenjäsenille, jos perheside on muodostettu Ukrainassa ennen Venäjän hyökkäystä.
Suojelua voidaan myöntää myös Venäjän hyökkäyksen takia paenneille EU:n ja Schengen-sopimuksen ulkopuolisten maiden kansalaisille ja kansalaisuudettomille, jotka ovat oleskelleet laillisesti Ukrainassa ja joiden paluu lähtömaahan turvallisesti ja pysyvästi ei ole mahdollista.