Kun suomalainen eli taikauskon varassa – neljä jurrua/uskomusta entisajan elämästä

Suomalaiset tunnetaan nykyään teknisestä osaamisesta, insinöörimäisestä ajattelusta ja siitä, että kahvinkeitin korjataan ennen kuin ostetaan uusi. Mutta ei tarvitse mennä kovin kauas menneisyyteen, kun huomaa, että tämä sama kansa eli maailmassa, jossa metsä hengitti, sauna kuunteli ja meri määräsi. Taikausko ei ollut hupia, vaan tapa pysyä hengissä – tai ainakin hyvissä väleissä näkymättömien voimien kanssa.

Tässä neljä vanhaa suomalaista jurrua, jotka kertovat, millaisessa todellisuudessa esi-isämme kulkivat.

Metsänväki – kun metsä ei ollut tyhjä

Metsä oli suomalaiselle koti, työpaikka ja uhka. Siksi siellä ei kuljettu kuin omalla pihalla, vaan pyydettiin lupa. Metsänväki – Tapio, Mielikki ja koko näkymätön seurue – oli metsän todellinen väki, ja ihminen vain vierailija heidän valtakunnassaan.

Jos metsässä eksyi, ei syy ollut kartanlukutaidossa. Se oli metsänväen “päänkääntö”. Silloin piti kääntää takki nurinpäin, kulkea taaksepäin tai lausua pieni rukous. Ja jos halusi metsältä hyvää, kannon nokkaan jätettiin leipää, tupakkaa tai kolikko. Metsä muisti ne, jotka muistivat metsän.

Saunassa ei vihelletty – eikä viitsitty suututtaa tonttua

Sauna oli suomalaiselle pyhä paikka. Siellä synnyttiin, parannettiin ja pestiin pois päivän murheet. Mutta yhtä asiaa ei tehty: vihelletty.

Viheltäminen oli kuin kutsu väärille voimille. Saunatonttu – saunan oma henki – ei pitänyt metelistä, ja jos häntä ärsytti, löyly saattoi muuttua äkäiseksi. Saunaan mentiin nöyränä, ja sieltä poistuttiin kiittäen.

Sauna oli rajapaikka tämän ja tuonpuoleisen välillä. Siksi siellä ei sopinut rehvastella, eikä varsinkaan haastaa henkiä vihellyksellä.

Aarnikotka ja kätketyt aarteet – kun rikkaudet vartioi siivekäs jättiläinen

Aarnikotka on suomalaisessa tarustossa valtava, lähes lohikäärmemäinen lintu, joka vartioi muinaisten sotureiden kätkettyjä aarteita. Se istui aarteen päällä niin kauan, että sen höyhenet saivat metallisen kiillon.

Aarretta ei saanut kuka tahansa. Aarnikotka saattoi poistua pesältään vain hetkeksi, ja silloinkin vain “oikea” ihminen – rehellinen, rohkea tai kohtalon valitsema – saattoi löytää aarteen.

Siksi suomalaiset metsät ovat täynnä tarinoita kätketyistä rahoista, jotka odottavat löytäjäänsä. Moni on yrittänyt mutta harva onnistunut.

Merimiesten taikausko – kun aaltoja ei ärsytetty

Suomalaiset merimiehet elivät maailmassa, jossa meri oli sekä työpaikka että tyranni. Siksi taikausko oli vahvaa.

Laivalla oli sanoja, joita ei saanut lausua. Ensimmäinen aalto piti tervehtiä, jotta matka olisi suotuisa. Myrskyn noustessa ei saanut kiroilla, ettei meri “suuttunut lisää”.

Laivan keulaan veistetty naisfiguuri ei ollut koriste, vaan meren rauhoittaja. Ja jos merimies heitti pullopostin aaltoihin, se oli enemmän rukous kuin viesti.

Taikausko oli selviytymiskeino

Suomalainen taikausko syntyi siitä, että luonto oli suuri ja ihminen pieni – sekä varovaisuus oli viisas hyve.
Kun elämä oli luonnon armoilla, taikausko ei ollut hölynpölyä, vaan järjestelmä, joka auttoi ymmärtämään maailmaa, jossa ei ollut säätiedotuksia, navigaattoreita tai sähkövaloja.

Ja ehkä juuri siksi nämä jurrut elävät yhä: ne muistuttavat, mistä olemme tulleet – ja kuinka ohuen langan varassa elämä joskus roikkui.

Uskomuksia on paljon. Tässä vielä muutama

Suolan kaatuminen pöydälle toi riitaa taloon

Mistä uskomus tulee: Suola oli ennen kallista ja arvokasta. Sen tuhlaaminen tai kaatuminen nähtiin huonona merkkinä, koska se symboloi talon vaurautta ja ruokarauhaa.

Mitä se merkitsi:

Suolan kaatuminen rikkoi “kodin tasapainon”.
Riita oli konkreettinen seuraus: jos arvokasta ainetta meni hukkaan, joku saattoi hermostua.
Uskomus toimi myös varoituksena: käsittele suolaa varoen.

Leipä putoaa voipuoli alaspäin oli huono enne

Miksi tämä oli tärkeää: Leipä oli pyhä ruoka. Sitä ei saanut heittää roskiin. Voipuoli alaspäin putoaminen oli merkki siitä, että talon onni “kääntyi väärinpäin”.

Taustalla oli myös käytännöllisyys:

Voita ei saanut tuhlata.
Likainen leipä oli menetys.
Uskomus opetti varovaisuutta ja kunnioitusta ruokaa kohtaan.

Pyykkiä ei saanut jättää yöksi ulos etteivät henget tai haltijat käytä sitä

Mistä tämä juontaa: Yö oli ennen “toisen maailman aikaa”. Haltijat, vainajat ja metsänväki liikkuivat pimeän aikaan.

Mitä ajateltiin tapahtuvan:

Haltijat saattoivat “lainata” vaatteita.
Jos henget käyttivät pyykkiä, se toi sairautta tai huonoa onnea.
Vaatteisiin saattoi tarttua “vieras voima”.

Yöllä kosteus nousi ja pyykki saattoi homehtua.
Eläimet saattoivat sotkea vaatteita.

Nämä vanhat jurrut jäivät elämään tarinoissa, uskomuksissa ja arjen tavoissa, jotka elävät sitkeästi suomalaisen korpiseudun kylissä vielä tänäkin päivänä.

Kirjoittanut: Tuula Huovinen

Kuvituskuva.

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Uusimmat artikkelit

Kun suomalainen eli taikauskon varassa – neljä jurrua/uskomusta entisajan elämästä

Unohdetut ammatit – kadonneen Suomen arjen mestarit

Suomen historia koostuu kuninkaista, sodista ja suurista poliittisista käänteistä. Sen ytimessä ovat myös tavalliset ihmiset, joiden käden taidot ja sitkeys rakensivat maan sellaiseksi kuin sen tunnemme. Monet näistä ammateista ovat kadonneet – mutta niiden jäljet näkyvät yhä maisemassa, kielessä ja kulttuurissa. Tämä artikkeli nostaa esiin joukon unohdettuja ammatteja, jotka olivat aikanaan elintärkeitä, mutta ovat nyt jääneet historian hiljaisiin marginaaleihin.

TALVEN KEKSINNÖT – Suomalaiset innovaatiot, jotka syntyivät pakkasen pakosta

Suomen talvi ei ole ollut pelkkä vuodenaika. Se on opettanut, ollut vihollinen sekä liittolainen – ja ennen kaikkea se on ollut voima, joka on muokannut suomalaista arkea ja keksintöjä vuosisatojen ajan. Pakkasen pakosta syntyivät työkalut, varusteet ja sotilaalliset ratkaisut, jotka eivät olleet hienoja tai näyttäviä, mutta ne toimivat. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten kylmä synnytti suomalaisia innovaatioita, ja lopuksi testaamme, miten vanhat varusteet pärjäävät nykytekniikkaa vastaan.

Suomen varhaiset postireitit, viestinviejät ja hevosten lyhdyt

Ennen teitä, siltoja ja rautateitä Suomi oli metsien, soiden ja pitkien taipaleiden maa. Silti tieto liikkui — joskus yllättävän nopeasti. Varhaiset postireitit muodostivat valtakunnan verkoston, ja niiden kulkijat olivat todellisia erämaan ammattilaisia. Heidän työnsä oli raskasta, vaarallista ja välttämätöntä. Yksi erikoisimmista mutta tärkeimmistä varusteista oli hevosiin kiinnitetty myrskylyhty, joka ei ollut pelkkä valonlähde, vaan myös petojen karkoitusväline.

Suomen rajojen muuttuminen – visuaalinen aikamatka

Suomen rajat ovat vuosisatojen aikana liikkuneet, venyneet ja supistuneet tavalla, joka kertoo koko maan historiasta enemmän kuin yksikään yksittäinen taistelu tai hallitsija. Rajat – ne ovat olleet valtapolitiikan, kulttuurien kohtaamisen ja ihmisten arjen muovaamia risteyskohtia. Tämä aikamatka kuljettaa lukijan keskiajan erämaista nykypäivän Euroopan unionin ulkorajalle.