Koulut voivat olla Covid-19 levityspaikkoja. Näin puhut lapsellesi turvallisuudesta.

Teini-ikäisille puhutaan tänä vuonna koronaviruspandemiasta enemmän, kuin seksistä. Jennifer Velarde 47 sanoo sitä äärimmäisen pelottavaksi lähettäessään ensimmäisen lapsensa collegeen. “Meidän on luotettava siihen, että hän tietää, mikä on väärin sekä miten suojelee itseään, kuten ikätovereitaan ja professoreita sekä meitä”.
Pandemian aikana lapsen lähettäminen voi tuntua vaikealta tehtävältä. Näin pärjäät.
Vanhemmat pyrkivät suojelemaan lapsiaan, vaikka korkeakouluissa ja yliopistoissa ovat laajat turvallisuusprotokollat, kun koronavirus on tullut kampuksille valtakunnallisesti muuttaen monet covid-19 kuumiksi paikoiksi vain muutamassa viikossa.
Tapausten levitessä koulut ovat joutuneet tekemään päätöksiä esim. asuntoloiden suluilla. Vanhempia huolettaa tämä.
Turvallisuudesta keskustellaan pandemian aikana sanoo Ludmila De Faria psykiatrian apulaisprofessori Floridan yliopistosta, erikoistumisalanakorkeakoulujen mielenterveys.
Se ei voi olla pelkkää keskustelua Collegessa, kun sanot: muista käyttää maskia, käytä käsidesiä, älä kokoonnu yli 4:n ihmisen kanssa, säilytä etäisyys ja puheen jälkeen unohtaisit vain sen, mitä juuri sanoit.
Toisaalta jatkuvalla huolestumisella ja sanelemalla lapsesi käyttäytymistä teet enemmän haittaa, kuin hyötyä.
Mercedes Samudio, joka on perheisiin erikoistunut psykoterapeutti neuvoo:
Älä stressaa joka kerta, kun kuulet uutisia soittaessasi heille. Opettele hallitsemaan omia pelkojasi sekä huolia, hän sanoo.
Älä luennoi:
Nyt ei ole aika saarnata korkeakouluikäisille turvallisuudesta tai torua heitä, poiketessaan ohjeista asiantuntijat sanovat.
Sinun on hyväksyttävä, että he tekevät virheitä ja toivottavasti ne virheet eivät tule kalliiksi De Faria neuvoo.
Pysy tosiasioissa:
Luota tosiasioihin, jonka koet olevan vaarallista käyttäytymisen suhteen. esim. Menenkö juhlissa sisätiloihin?
Jos lapsi vaatii päästä eteenpäin, vaihda neuvotteluihin De Faria sanoo. Katso onko valmis käyttämään maskia sekä noudattamaan muita kansanterveyssuosituksia tilaisuuksissa ollessaan.
Kuuntele lastasi:
Anna lapsellesi mahdollisuus selittää miten hän aikoo hoitaa tilanteet, Samudio sanoo. Jos vanhemmat jatkuvasti yliastuvat lapsensa mielipiteet tai loukkaavat niitä, niin lapsi päättää olla puhumatta niistä, samalla menetät yhteyden ja kaiken kyvyn tietää, miten heillä menee, hän sanoo.
Älä kuulustele:
Jos vanhemmilla on tarkistuslista. Siinä lukee: Onko sinulla maskia?, kokoonnutaanko alle kuuden hengen ryhmissä?, pysytkö 2 metrin päässä toisista? et voi odottaa avointa suhdetta, jos kuulustelet lastasi keskustelun sijaan.
Yhdellä kampuksella on 530 korona tapausta.
De Faria suositteli, että keskittyisit siihen, mitä muut tekevät lapsesi ympärillä. Kysy mieluummin, ovatko lapsesi ystävät turvassa, vai sairastuuko he?
Collegessa nuoret edelleen tekevät asioita yhdessä ja ryhmissä. Kysyttäessä heiltä, käyttävätkö ystävät maskia ja tottelevatko ohjeita, on hyvä osoitus siitä, että lapsensa tekevät samoin.
Judith Keyser 53 oli tänä syksynä viettämässä poikansa koulun aloitusta Washingtonin yliopistossa St. Louisissa. Hän sanoo olevansa paikalla siksi, jos tämä tarvitsee ohjausta.
Olen äitisi ja annan parhaat neuvot. Haluan nähdä sinut terveenä ja onnellisena Keyser sanoo. Keyser, joka asuu Seattlessa, on tytär Lehighin yliopistossa Pennsylvaniassa. Selitin heille molemmille, että voitte ottaa asiat kumpaan suuntaan tahansa.
Kun he ovat pieniä, niin pidät heitä kädestä kiinni, kun he valmistuvat, sinun on aika päästää irti kädestä ja sensijaan auttaa sanoin. Yritän ohjata, en käskeä.
Lähde: The Washington Post
kuva: Kuvitus kuva
Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

  Venäjän ja Ukrainan suhteet

Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin tulevaisuus on edelleen epävarma ja monimutkainen. Ja vaikka Putin puhui tammikuussa rauhan neuvotteluista Ukrainan kanssa ja vaikka rauhanomaisen
ratkaisun mahdollisuudet ovat siltäosin olemassa, tilanne voi myös kehittyä edelleen vaikeammaksi.

Amerikan suomalaiset

Amerikka, tuo suurten unelmien maa, jossa ihminen voi rikastua ja saada satumaisen tulevaisuuden. From rags to riches ( ryysyistä rikkauksiin ) niinkuin Amerikkalaiset sanovat.

Käkisalmisäätiö tiedottaa

Käkisalmi-tunnustuspalkinto on perustettu vuonna 2015 suomalaisille yksityishenkilöille, yhteisöille tai järjestöille tunnustukseksi ansiokkaasta työstä käkisalmelaisuuden hyväksi.

Hiljaisen viikon sanoma

Mikäpä sen parempi, kuin puhua hieman alkavan viikon kunniaksi, hiljaisen viikon sanomaa. Hiljainen viikko kuuluu kristillisen kirkon piiriin, joka on ikivanha tapa.