Kela, kunnat ja valtio – miten Suomi päätyi nykyiseen sosiaaliturvan työnjakoon?

Viime päivinä on käyty julkisuudessa keskustelua kelan toiminnasta ja siksi halusin pureutua tähän asiaan tarkastelemalla hieman kelan toimintaa mikä se on millainen se on ollut. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä näyttää ulospäin selkeältä: Kela maksaa etuudet, kunnat hoitavat palvelut ja valtio ohjaa kokonaisuutta. Todellisuudessa tämä työnjako on vuosikymmenten aikana syntynyt kompromissi, joka ei ole aina ollut looginen eikä yksinkertainen. Jotta nykyinen järjestelmä ymmärretään, on palattava 1930‑luvulle ja 1990‑luvun lamaan – kahteen hetkeen, jotka muovasivat suomalaisen sosiaaliturvan perustukset.

Kelan synty: valtion ratkaisu eriarvoisuuteen

Kela perustettiin vuonna 1937, kun eduskunta hyväksyi kansaneläkelain. Tarkoitus oli luoda valtakunnallinen, yhdenvertainen eläketurva, joka ei riippuisi kuntien taloudesta. Kela oli alusta asti valtion laitos: valtion rahoittama, valtion valvoma ja valtion perustama. Se ei koskaan ollut kuntien omistama eikä yksityinen toimija. 1930‑luvulla kuntien köyhäinhoito oli pirstaleista ja epätasaista. Köyhän kunnan asukas sai vähemmän apua kuin rikkaan kunnan asukas. Valtion vastaus tähän oli Kela – yksi organisaatio, yhdet säännöt, sama turva kaikille.

Kelan rooli kasvaa – kunnat jäävät sosiaalityön vastuulle

Vuosikymmenten aikana Kelan tehtävät laajenivat: asumistuki, opintotuki, lapsilisät, sairausvakuutus ja lopulta perustoimeentulotuki siirtyivät sen hoidettavaksi. Syynä oli yksinkertainen tosiasia: valtio pystyi hoitamaan massamittaiset etuudet tehokkaammin kuin kunnat. Kunnille jäi sosiaalityö – historiallinen jäänne ajalta, jolloin köyhäinhoito oli kuntien vastuulla. Vaikka Kela hoiti rahalliset etuudet, kunnat hoitivat edelleen ihmisten arjen ongelmia: lastensuojelua, päihde- ja mielenterveyspalveluja, asumisneuvontaa ja toimeentulotuen harkinnanvaraisia osia.

1990‑luvun lama muutti kaiken

Lama oli käännekohta. Työttömyys nousi yli 20 prosenttiin, toimeentulotukimenot moninkertaistuivat ja kuntien verotulot romahtivat. Kunnat joutuivat talouskriisiin, vaikka ne eivät voineet vaikuttaa työttömyyden syihin.

Valtio reagoi siirtämällä suuren osan sosiaalituista Kelalle. Näin syntyi nykyinen malli:

  • Kela maksaa etuudet

  • kunnat hoitavat palvelut

  • valtio ohjaa ja rahoittaa

Tämä ratkaisu tasasi kustannuksia ja yhtenäisti käytäntöjä, mutta jätti jälkeensä yhden suuren ristiriidan.

Miksi pitkäaikaistyöttömien palvelut jäivät kunnille?

Vaikka kunnat eivät voi vaikuttaa työllisyyden rakenteellisiin syihin – suhdanteisiin, yritysten investointeihin tai työmarkkinalainsäädäntöön – ne vastaavat silti pitkäaikaistyöttömien palveluista. Niistä vastuu on valtiolla, työmarkkinaosapuolilla ja talouden rakenteilla, ei paikallishallinnolla.   Tämä johtuu siitä, että pitkäaikaistyöttömyys ei ole pelkkää työttömyyttä. Se kietoutuu usein:

  • terveysongelmiin

  • velkaantumiseen

  • päihde- ja mielenterveyshaasteisiin

  • toimintakyvyn laskuun

  • koulutuksen puutteeseen

Näihin ei riitä pelkkä etuuden maksaminen. Tarvitaan sosiaalityötä, kuntoutusta ja henkilökohtaista tukea – palveluja, joita valtio ei ole rakentanut eikä Kela tee.

Siksi valtio päätti: Kela hoitaa rahat, kunnat hoitavat ihmiset.

Kompromissi, joka ei ole täydellinen

Valtio ei halunnut rakentaa valtakunnallista sosiaalityön verkostoa. Se olisi kallista ja hidasta. Samalla valtio halusi “kannustaa” kuntia hoitamaan pitkäaikaistyöttömiä, ja siksi kunnille säädettiin osuus työmarkkinatuen kustannuksista. Käytännössä tämä tarkoitti, että kunnat maksavat laskun, mutta eivät voi vaikuttaa työttömyyden perimmäisiin syihin. Moni kokee, että järjestelmä on liian hajautettu: Kela hoitaa yhden osan, kunta toisen, valtio kolmannen – ja ihminen jää väliin.

Mihin suuntaan järjestelmää pitäisi kehittää?

Yhä useampi asiantuntija kysyy, pitäisikö valtion ottaa suurempi vastuu myös palveluista, jotta sosiaaliturva olisi selkeämpi ja lähempänä ihmistä. Tämä olisi iso uudistus, mutta ehkä juuri sellainen, jota Suomi seuraavaksi tarvitsee.

onko järkevää, että yksi ja sama laitos hoitaa sekä eläkkeet, lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat, opintotuet, työttömyystuet että toimeentulotuen?

Moni sanoo, että ei ole. Kela on paisunut niin suureksi, että sen perustehtävä on hämärtynyt. Kelan tapauksessa ei ole ajateltu nenäänsä pidemmälle kun sille on alettu kasaamaan uusia tehtäviä. Tosiasiahan ei kuitenkaan muutu.

Kun laki kerran määrittää laitoksen tehtävän, se luo sille identiteetin, joka jää elämään vuosikymmeniksi. Ja kun samaan laitokseen aletaan myöhemmin kasata uusia tehtäviä, alkuperäinen tarkoitus hämärtyy, mutta organisaatio ei muutu mukana.  

Alla käyn läpi, mitä tapahtuisi, jos Kela keskittyisi vain eläkkeisiin ja työttömyyden hoito siirrettäisiin muualle – ja miksi tämä voisi olla järkevää.

Kela hoitaisi eläkkeet, uusi virasto hoitaisi työttömyyden

Yksi vaihtoehto olisi selkeyttää järjestelmää radikaalisti:

1. Kela hoitaisi vain eläkeasiat

– kansaneläkkeet – takuueläkkeet – eläkkeensaajien asumistuet

Tämä olisi paluu Kelan alkuperäiseen tehtävään. Kela olisi selkeä, ymmärrettävä ja hallinnollisesti kevyempi.

2. Työttömyys ja sen ongelmat siirrettäisiin uudelle taholle

Esimerkiksi valtion ja kuntien yhteiselle Työllisyys- ja kuntoutusvirastolle, joka hoitaisi:

  • työttömyysturvan

  • työllisyyspalvelut

  • kuntoutuksen

  • työkyvyn arvioinnin

  • yhteistyön yritysten kanssa

Tämä poistaisi nykyisen sekavuuden, jossa vastuu on hajautettu kolmelle eri tasolle.

3. Kunnat ja valtio jakaisivat vastuun selkeästi

Valtio hoitaisi rakenteet: lait, verotuksen, työmarkkinapolitiikan. Kunnat hoitaisivat palvelut: sosiaalityön, kuntoutuksen, arjen tuen.

Uusi virasto yhdistäisi nämä kaksi maailmaa.

Miksi tämä voisi olla parempi kuin nykyinen malli?

  • järjestelmä selkeytyisi

  • ihminen ei putoaisi Kelan, kunnan ja TE-palvelujen väliin

  • työttömyyden hoito olisi kokonaisuus, ei sirpaleita

  • Kela voisi keskittyä siihen, minkä se osaa parhaiten

  • byrokratia vähenisi

  • vastuut olisivat ymmärrettävämpiä

Nykyinen malli on syntynyt kompromisseista, ei siksi että se olisi paras mahdollinen. Siksi keskustelu Kelan roolista on jälleen ajankohtainen.

Onko tämä poliittisesti mahdollista?

Uudistus olisi suuri, mutta ei mahdoton. Se vaatisi:

  • poliittista rohkeutta

  • hallinnollista uudelleenjärjestelyä

  • selkeän vision siitä, mitä Kela on ja mitä sen pitäisi olla

Mutta samalla se voisi ratkaista yhden suomalaisen sosiaaliturvan suurimmista ongelmista: sen, että ihminen joutuu kulkemaan monen luukun kautta saadakseen apua.

Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Kuvituskuva
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Högfors – Ruukin varjoissa syntynyt teollisuuden valtakunta

Karjaanjoen varrella, Karkkilan sydämessä, seisoo yhä tänä päivänä punatiilinen tehdasrakennus, jonka ikkunoista on katsottu Suomen teollistumisen nousua yli kahden vuosisadan ajan. Högfors on tehdas. Se on maisema, yhteisö ja kertomus siitä, miten rauta, tuli ja ihmisten sitkeys muovasivat kokonaisen kaupungin.

Wannseen kokous ja sen yhteys Suomeen

20.1.1942 tehtiin historian järkyttävimpiin kuuluva päätös Wannseen kartanossa, noin 25 km Berliinin lounaispuolella. Kokouksessa päätettiin 11 miljoonan juutalaisen systemaattisesta tuhoamisesta kuolemanleireillä. Kokousta johti Adolf Eichmann, ja häntä avusti Reinhard Heydrich. Juutalaiset oli tuolloin koottu gettoihin ja keskitysleireille.

Mikael Agricola – suomen kirjakielen isä

Mikael Agricola (n. 1510–1557) oli pappi, kääntäjä ja oppinut, jonka työ muutti Suomen historiaa pysyvästi. Hänen vaikutuksensa ulottuu jokaisen suomalaisen arkeen vielä tänäänkin. Kun luet tätä tekstiä, luet Agricolan perintöä.