Äyräpään kirkon rauniot.
Heinäkuussa 1944 Äyräpää meni – mutta Vuosalmi piti
Jatkosodan ratkaisutaisteluissa viimeiset Äyräpään puolustajat joutuivat pakenemaan uimalla Vuoksen yli. Vastarannalla Vuosalmella vihollisen eteneminen katkesi.
Vuoksen virta on luonnon muovaama vahva maastoeste Karjalan Kannaksella. Sen rantoihin nojaten suomalaiset piirsivät Kannaksen viimeisen puolustuslinjansa – VKT-linjan.
Puolitoista viikkoa suurhyökkäyksen alkamisesta taistelut olivat saavuttaneet Vuoksen Äyräpään-Vuosalmen kohdalla. Niillä seuduin Vuoksi ahtautuu seitsemän kilometrin matkalla vain 200 metriä kapeaksi virraksi. Siitä puna-armeija tuli yli talvisodassa, ja nyt heinäkuussa 1944 aikeet olivat samat.
Suomalaiset olivat saaneet lyhyen hengähdystauon Viipurin koillispuolella Ihantalassa, missä puna-armeijan läpimurtoyritykset olivat muuttuneet satunnaisiksi. Paine ei silti hellittänyt, se levisi laajemmalle. Neuvostojoukot alkoivat yrittää läpimurtoa Ihantalan oikealla ja vasemmalla puolella Viipurinlahdella ja Vuosalmella.
SUURHYÖKKÄYKSEN alkaessa Pääasemassa Valkeasaaren pohjoispuolella Lempaalassa ollut suomalainen 2. Divisioona oli ankarasti taistellen vetäytynyt Äyräpäähän.
Erityisen kovilla sen rykmenteistä olivat olleet JR 7 ja JR 49, jotka edellisessä asemassa Siiranmäessä pysäyttivät toistuvilla vastaiskuilla suurhyökkäyksen hetkeksi.
Tasapainoaisti on järkkynyt kranaatin räjähtäessä. Aseveli ohjaa horjuvaa kulkua joukkosidontapaikalle, kertoo Puolustusvoimien kuvan alkuperäinen kuvateksti.
Nyt 2. Divisioona oli saanut käskyn pitää seitsemän kilometriä pitkä Äyräpään harju. Takaa-ajava venäläinen 98. Armeijakunta oli saanut Siiranmäessä siksi pahoja iskuja, että se ei heti kyennyt jatkamaan hyökkäystä. Se sai vahvistukseksi kokonaisen Armeijakunnan. Kun suomalaiset olisi heitetty Vuoksen yli, verekset voimat jatkaisivat siitä eteenpäin.
Äyräpäänharjulla suomalaiset kaksi pataljoonaa seurasivat korkealle kohoavasta sillanpääasemassaan, miten venäläiset keräsivät hyökkäysvoimaa, jalkaväkeä, panssareita ja tykistöä heidän eteensä. Sitä kulutettiin tykistöllä.
– Sieltä tulee uutta lihaa hakattavaksi, huusi joku puna-armeijan jalkaväkirykmentti 1084:n riveistä Vuoksea kohti marssivalle 34-vuotiaalle Emeljan Popoville.
Armeniasta Karjalan metsiin tuotu Popov kuului 26. rangaistuskomppaniaan, joka oli määrätty hyökkäämään Äyräpäässä itsepäisesti sillanpääasemaansa pitäviä suomalaisia vastaan.
Popov ei alkuun ymmärtänyt, mitä heille osoitettu heitto tarkoitti. Linjoja lähestyttäessä asia alkoi valjeta. Tienvarsi oli täynnä kuoppia ja metsänrajasta pilkotti näkösuojaan vedettyjä kaatuneita.
Niitä riitti, sillä Äyräpäässä hyökänneen rykmentin vahvuus oli huvennut 3000 miehestä 150:een.
KUVA: TUOMAS MANNINEN
Illalla komppanian piti lähteä hyökkäämään, mutta siitä ei tullut mitään. Suomalainen tykistön tuli-isku vei hyökkäyshalut. Kukaan ei lähtenyt hyökkäykseen, vaikka upseerit huusivat takaa.
Yöllä Popov jäi – tai jättäytyi Äyräpään rannallaan Lauttalahdenmäellä puolustavan JR 49:n vangiksi ja kertoi edellä mainitut asiat suomalaisille kuulustelijoilleen.
4. HEINÄKUUTA venäläiset lähtivät ratkaisevaan hyökkäykseen. Vuosalmen puolelta lähetettiin joukkoja veneillä Äyräpäähän, mutta se ei onnistunut tasoittamaan tilannetta. Venäläinen tykistötuli jauhoi suomalaisten veneet säleiksi. Äyräpään puolustajat olivat jäämässä satimeen. Ne painoivat vielä kerran hyökkääjän vastaiskuilla takaisin.
Taisteluosastoa komentanut Adolf Ehrnrooth pyysi lupaa jättää Äyräpää. III Armeijakunnassa kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo peruutti jo annetun vetäytymiskäskyn. Taistelua piti jatkaa yhä ahtaammaksi käyvässä sillanpääasemassa.
6. heinäkuuta pyydettiin uudelleen lupaa jättää Äyräpää. Sitä ei annettu. Vuorokautta myöhemmin vihollinen aloitti kiivaan tykkitulen. Äyräpään kirkon rauniolle vetäytyneet viimeiset puolustajat irtautuivat ja uivat yli Vuoksesta, osan nähtiin nostavan valkoisia vaatteita antautumisen merkiksi.
9. heinäkuuta aamulla venäläiset aloittivat odotetun Vuoksen ylityksen noin viisi kilometriä leveällä rintamalla. Savuverhon suojassa hyökkääjä pääsi pureutumaan Vuosalmen rantaniityille.
TAISTELUT raivosivat seuraavina vuorokausina yötä päivää. Venäläiset työnsivät vastustamattomasti suomalaisia taaksepäin. Linja painui.
Puna-armeija sai laajennettua sillanpäänsä noin pari kilometriä Vuoksen rannasta olevien niittyjen laitaan. Siellä suomalaiset olivat metsän tarjoamassa suojassa vastassa, eivätkä läpimurtoyritykset enää tuottaneet tulosta. Päivät olivat vaikea Vuosalmen puolelle vetäytyneille suomalaisille. Vihollista pidettiin matalana tykistöllä.
Haavoittunut neuvostoliittolainen sotilas Vuosalmella. KUVA: UUNO LAUKKA / SA-KUVA
Kenttätykistörykmentti 15:ta II-patteriston tulenjohtaja 32-vuotias kapteeni Ossian Peltola oli huolissaan. Mitä tapahtui Vuoksen vastarannalla Äyräpäänharjun takana?
Peltola otti lähettinsä ja lähti Vuokseen pistävälle Sintolanniemelle.
Parivaljakko asettui suuren kuusen juurelle ja otti esiin haarakaukoputken.
Näky oli pysäyttävä. Rantatiellä kulki sakeanaan venäläisiä joukkoja, tykkejä ja panssareita, jotka valmistautuivat ylittämään Vuoksen.
Peltola palasi kiireellä patteristoon ja kysyi päälliköltä lupaa perustaa tulenjohtopaikka Sintolanniemeen. Lupaa ei tullut. Uusia tulenjohtopaikkoja ei tappioiden pelon vuoksi annettu perustaa. Peltola pyysi lupaa toistamiseen, mutta nytkin vastaus oli kielteinen.
ITSEPINTAINEN juupajokelainen päätti toimia omin luvin. Hän käski miehiään raivaamaan Sintolanniemeen tulenjohtopaikan. Kiroillen tehtävään lähteneet miehet tajusivat, miksi paikalle oli tullut käsky mennä. Sieltä avautui näkymä suoraan vihollisen taakse. Tulenjohtopaikan nimen piti alkaa O-kirjaimella, joten Peltola nimesi paikan Onniksi.
Seuraavan viikon ajan Peltola sekä hänen tulenjohtajansa Uutti Palaja ja Erkki Porramo kolmessa vuorossa johtivat tulta Äyräpäähän. Koska tähystys oli samalla tasalla kuin vihollinen, tuli oli tarkkaa, suorastaan ”huvittavan tarkkaa”, kuten Peltolan tulenjohtaja Palaja myöhemmin muisteli.
Tulenjohtopaikan nimen piti alkaa O-kirjaimella, joten Peltola nimesi paikan Onniksi.
– Kurenniemen ja Vuoksenrantaan johtavalle tielle ilmestyi korkea esikunta, jota johti paksu koppalakkinen tirehtööri. Rupesin jahtaamaan tuota porukkaa, Palaja muisteli.
Jossain kilometrin päässä 6-tuumainen suomalaispatteri ampui muutaman miehen ryhmää. Se lakosi maahan, paitsi ryhmää johtanut tukeva mies.
– Se viittoili ja huitoi seuralaisilleen ja nämä alkoivatkin kömpiä takaisin. Kun seuraava ryhmä meni jo aika lähelle, loppui isomahaisen arvovalta: se kääntyi ja lähti juoksemaan kohti metsän reunassa olevan navetan raunioita, Palaja muisteli.
VENÄLÄISILLE oli selvää, että jossain suomalaisilla on tarkka tulenjohtopaikka. Sen sijainti isojen kuusten alla ei kuitenkaan paljastunut. Ilman lupaa perustettu tulenjohtopaikka oli yksi Vuosalmen torjuntavoiton avaimia.
Äyräpään kirkon raunioilla kesällä 2014. KUVA: TUOMAS MANNINEN
Heinäkuun puolivälissä Vuosalmella hyökkäävä venäläinen 6. Armeijakunnan komentaja joutui toteamaan, että ilman lisävoimia suomalaisten puolustusta ei ollut murrettavissa. Taistelut muuttuivat asemasodan luonteisiksi myös Vuosalmella, kiväärit vaihtuivat lapioon.
VKT-linjaan oli tullut painautuma, mutta torjuntavoitto oli tosiasia myös Vuosalmella.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomien erikoislehdessä Suurhyökkäys, joka ilmestyi 22.5.2014.
Kirjoittanut: Pasi Jaakkonen
Kuvat: SA-kuva arkisto
Toimitti: Tuula Huovinen
