Fixit

Fixit-Suomi eroon organisaatio vaati Suomen kansan valtuuttamana hallitusta sekä eroamaan, että Suomen eroa Eu:sta 28.11.2020 Eduskuntatalon edessä Helsingissä. Sää oli kylmähkö, mutta kansaa se ei hidastanut. Tapahtumaan oli joidenkin arvioiden mukaan kertynyt väkeä, jopa 1500 henkilöä kuuntelemaan tilaisuuteen tulleita puhujia, joita olivat mm. Laura Huhtasaari, Mauri Peltokangas, Olli Kotro sekä Ano Turtiainen. Tilaisuudessa puhui myös Jarmo Eklund sekä Ruotsista asti saapunut alternativ för Sverige pj. Gustav Kasselstrand.
Mielenosoitus, joka oli rauhanomainen, kesti n. 2 tuntia. Monet kokivat Suomen eron Eu:sta todella tärkeäksi. Puheissa korostui hallituksen saamattomuus ajaa kansalaisten asioita sekä sen myötäilevä linja eu:lle.
Turvaväleistä tuli viranomaistaholta huomautus tilaisuudessa. Joskin kansanedustajat sanoivat koronan olevan sekä keppi, että porkkana hallituksen asioiden hoidossa. Vain siten saadaan kansa kuriin, kun koronalla ohjaillaan sitä.
Kadun toiselle puolelle oli kerääntynyt vastamielenosoitus, joka oli kerännyt väkeä n. 10 henkilön verran.
Ensi maanantaista 30.11.2020 lähtien yli 10 hengen tilaisuudet sekä kokoukset ovat kiellettyjä koronan vuoksi.
Toimittanut sekä kuvannut:
Tuula Huovinen
Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Ukrainassa tapahtuu

Zelenskyi sanoo: Ukrainan joukot pitävät Soledarin asemaa ja aiheuttavat merkittäviä tappioita Venäläiselle.