Aira – tanssin askelista elämän jälkiin
Aira Laila Suvio syntyi helmikuun kylminä päivinä vuonna 1927, mutta hänen sydämensä sykki Karjalan lämpöä
Ignoilan kylä, Hyrsylän mutka – ne eivät olleet vain paikkoja, vaan osa hänen sieluaan. Kun sota tuli, se vei kodin, isän ja Airan lapsuuden. Mutta ei vienyt hänen valoa.
Hän oli vasta 12 vuotias, kun joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon sotaa pakoon. Lotta-aikana hän kantoi vastuuta, mutta myös toivoa tulevasta. Helsingin pommisuojissa hän nauroi, lohdutti ja ystävystyi – muun muassa Satu Tiivolan kanssa, jonka kanssa hän jakoi elämän suuria hetkiä ja hiljaisia suruja.
”Tanssi on kuin rukous, joka ei tarvitse sanoja.” Nämä sanat Aira sanoi, kun hän perusti muotitanssikoulunsa Rytmikkäät mannekiinit vuonna 1963. Hän ei vain opettanut askelia – hän opetti siinä samalla elämää. Jokainen oppilas sai osan Airan rohkeudesta, värikkyydestä ja ilosta.
Aira oli taidetta itse. Hän pukeutui kuin kevät, puhui kuin runo ja eli kuin näyttämö olisi aina auki. Hän esiintyi elokuvissa, kirjoitti kirjan (Soturi ja sunnuntailapsen kanssa Auringon pimennys) ja rakensi Lohjalle Hyrsylän Mutkan – hirsilinnan, joka oli kunnianosoitus Karjalalle ja sen hengelle. Aira eli kuin aikalaisensa – sisulla, periksiantamattomuudella ja sydämellä, joka ei koskaan lakannut tanssimasta. Hän kulki evakkotien, rakensi uransa tyhjästä, kantoi surut ja ilot kuin koreografian osia. Hän ei koskaan antanut periksi, vaan käänsi elämän kivut voimaksi ja väriksi.
Ja kun hänen aikansa tuli, hän jätti jälkeensä enemmän kuin muiston – hän jätti kodin, kulttuurin ja liekin, joka palaa edelleen.
Elämä ei ollut pelkkää tanssia. Aira menetti tyttärensä, sairastui, koki yksinäisyyttä pandemian aikana. Mutta hän ei koskaan antanut periksi. Hän sanoi: ”Elämä on ainutlaatuinen lahja. Se kannattaa elää niin, että itsestä jää tänne myönteinen jälki.”
Ja niin hän teki. Hän jätti jäljen meihin kaikkiin – tanssiaskeleen, hymyn, rohkeuden. Aira Samulin kuoli lokakuussa 2023, mutta hänen tarinansa ei päättynyt. Se jatkuu jokaisessa, joka uskaltaa elää värikkäästi, rakastaa juuriaan ja tanssia vaikka sydän olisi raskas.
Hyrsylän mutka ei ole hiljentynyt Airan poismenon jälkeen. Sen hirsiseinien sisällä elää edelleen Karjalan henki, tanssin rytmi ja Airan värikäs elämä. Museokylän hoitajana toimii hänen pojantyttärensä Kiti Samulin, joka on jatkanut mummonsa työtä rakkaudella ja kunnioituksella.
Kiti ei ole vain hoitaja – hän on perinnön vaalija, muiston kantaja ja uuden sukupolven ääni. Hän pyörittää Hyrsylän Mutkaa matkailukohteena, jossa vierailijat voivat kokea Airan tarinan, nähdä hänen keräämänsä esineet ja tuntea sen elämänilon, joka ei koskaan sammu.
Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Kuva: Hyrsylän mutkan valokuva-arkisto
