Villi Kanala – Maalaismiljöön helmi Loviisassa

Joskus parhaat seikkailut alkavat sattumalta.
Kun eräänä päivänä päätin osoittaa sormella Suomen karttaa, se neuvoi minua suuntaamaan Loviisaan. Paikassa, johon menin odotin näkeväni kanoja ja kuulevani kotkotusta sekä olin valmistautunut ottamaan selfieitä villikanojen kanssa, mutta päädyinkin vanhaan kauppapuotiin. Löysin itseni keskeltä hurmaavaa myymälää, joka oli täynnä vintage-aarteita ja kauniita puutarhatuotteita. Tämä ihastuttava yllätys teki vierailustani unohtumattoman.”
Tarkemmin sanottuna  myymälä sijaitsee Loviisan Skinnarbyssa peltojen ympäröimänä.
Minna Järvinen
villikanalan myymälä tuotteita.
Putiikin nykyiset omistajat ovat Minna ja Kari Järvinen. Talon sekä kauppapuodin he päätyivät ostamaan vuonna 2009. Kaikesta näkee, että Minna sekä Kari ovat intohimoisia sisustajia. Minna on erityisen taitava luomaan esteettisiä asetelmia ja Kari taas puolestaan on mukana myymälän laajennus ja muutostöissä. Kauppapuodin takana on sekä omistaja pariskunnan talo, että kauppamuseon puutarha. Puutarha itsessään on täynnä jos jonkinlaisia kukkaistutuksia. Kasveissa on mukana sekä talon alkuperäisiä kasveja, että myöhemmin istutettuja lajeja. Tontilla on myös paljon puita, joista osa on omenapuita. Erityisen iso ja hallitseva puu tontilla on vanha vaahtera. Vaahteran juurella kasvaa kaunis juhannusruusu pensas. Tasanteelta noustaan kahvipannurinnettä ylöspäin, jonka alkuperäiset mutaiset kulkuväylät omistaja pariskunta on muuttanut sorapoluiksi. Rinnettä koristavat hauskasti vanhat ompelukoneet.
Puutarha on muuttunut villistä ja valtoimenaan kasvavista vuohenputkista ja juolavehnä heinikosta upeaksi syreenien, kuunliljojen sekä monien monien muiden lajien kasvupaikaksi. Omistajat ovat luoneet myymälästään paikan, jossa asiakkaat voivat nauttia kauniista ympäristöstä ja löytää ainutlaatuisia sisustusesineitä mukaansa kotiin vietäväksi. Villi Kanala on avoinna viikonloppuisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-16.
Villi Kanalan yhteystiedot: Osoite: Paavalinkyläntie 671, Loviisa, Southern Finland Puhelinnumero: 045 670 6704 Sähköposti: info@solidago.fi
Kirjoittanut: Tuula Huovinen
Kuvat: @villikanala
Picture of Suomen Kenttälehti

Suomen Kenttälehti

Toimitus

Jaa tämä artikkeli somessa

Juuri nyt

Uusimmat artikkelit

Suomen ja Yhdysvaltain suhteet: turvallisuuden ja yhteistyön uusi aikakausi

Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat kehittyneet merkittävästi viime vuosina, erityisesti turvallisuus- ja puolustusyhteistyön osalta. Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin liittoon (NATO) vuonna 2023 merkitsi huomattavaa askelta maan aseman vahvistamisessa Yhdysvaltain liittolaisena. Tämä jäsenyys on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia kahdenväliseen yhteistyöhön, erityisesti puolustuspolitiikassa. Lisäksi joulukuussa 2023 solmittu puolustusyhteistyösopimus (DCA) mahdollistaa Yhdysvaltojen pääsyn 15 sotilasalueelle Suomessa, mikä osaltaan lisää Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa alueella.

Ylösnousemuksen juhla: kristinuskon pääsiäinen

Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Suomen kielen sana ”pääsiäinen” juontaa juurensa paastosta pääsemiseen, mutta se on myös symbolinen siirtymä kuolemasta elämään.